Hartolan ja Sysmän alueella kuusi matkailualan yritystä päätti yhdistää voimansa alueen matkailun virkistämiseksi. Hankeideaa lähdettiin yhdessä miettimään jo vuoden 2017 alkupuolella. Puolivuotta kestäneen suunnittelutyön jälkeen saatiin myönteinen rahoituspäätös Tainionvirran-yritysryhmähankkeelle Hämeen ELY-keskuksesta.
─ Kehitämme korkealaatuisia uusia yhteisiä matkailupalveluja, jotka lisäävät alueen houkuttelevuutta matkailijoiden ja yritysasiakkaiden keskuudessa. Laajempi ja monipuolisempi palvelutarjonta mahdollistaa markkinoinnin uusille asiakasryhmille ja siten lisää yritysten liikevaihtoa sekä kannattavuutta. Yhdessä tekemällä saamme enemmän aikaan, kertoo Camping Sysmän yrittäjä Mia Kärkkäinen ryhmän näkemyksistä.
Yhteisen uuden matkailutuotteen suunnittelun keskeisenä työkaluna ovat tuotteistustyöpajat ja testaukset. Päivien aikana hankkeessa mukana olevat yrittäjät rakentavat matkailupalveluista ehjää ja toimivaa kokonaisuutta siten, että eri kohderyhmille voidaan tarjota räätälöity ja testattu palvelukokonaisuus yritysten tarjonnasta. Lisäksi yrittäjät käyvät yhdessä läpi sähköisen markkinoinnin koulutuskokonaisuuden, jossa keskitytään sosiaalisen median eri kanavien käyttöön.
Uusia näkökulmia ja verkostoitumista
Yritysryhmähanke on jo hankkeen suunnitteluvaiheessa osoittanut verkostoitumisen arvon. Rantalan Lomamökkien Jouni Hokkanen totesi toisen suunnittelupalaverin jälkeen, että yrittäjät ovat verkostoituneet jo nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
─ Mitä saammekaan aikaan, jos saamme yritysryhmän kokoon! Hokkanen mietti.
Oppia kehittämiseen haetaan myös kotimaan ulkopuolelta Eurooppaan suuntautuvalta bechmarking-matkalta. Alueen matkailijoille vilkkaan tapahtumatarjonnan viestinnän varmistamiseksi yrittäjät lanseeraavat yhteisen tapahtumakalenterin, jossa alueen tapahtumatarjonta on helposti matkailijoiden saavutettavissa.
Ryhmän projektipäällikkönä toimii yritysasiantuntija Maija Pitkonen ProAgria Etelä-Suomesta.
─ Tehtävänäni on varmistaa, että yrittäjät saavat kehitystyöstä parhaan mahdollisen irti, sparrata ja hoitaa yleensä ikävänä pidetyt hallinnointiin liittyvät paperityöt. Yrittäjien aika on rajallista ja tästä syystä se kannattaa käyttää tuottavaan kehittämistyöhön.
Yrittäjät kehittämistyön vetureina
Tainionvirran-yritysryhmä on Hämeen ELY-keskuksen alueella ensimmäinen matkailun kehittämiseen tähtäävä yritysryhmähanke, joka on saanut rahoituspäätöksen.
─ Vetovoimaiset matkailuyritykset luovat hyvinvointia laajemmin kaikille alueen yrittäjille, sillä ne tuovat asiakkaita myös muille yrityksille. Sysmän kunta selvittää parhaillaan, miten voisimme toimia jatkossa vastaavanlaisten hankkeiden hallinnoijana ja mahdollistajina, toteaa Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki.
Matkailua kehittämällä saadaan positiivisia vaikutuksia koko alueelle.
─ Yrittäjälähtöisen kehittämishankkeen käynnistyminen alueellamme on iso edistysaskel ja antaa mallia uudenlaiselle kehittämiselle. Toivon, että muutkin yrittäjät innostuvat tästä esimerkistä ja lähtevät etsimään sopivia kumppaneita, joiden kanssa haluavat tiivistää yhteistyötä ja saada synergiaetuja, sanoo Hartolan kunnanjohtaja Merja Olenius.
Yritysryhmähanke erinomainen työväline yritystoiminnan kehittämiseen
Maaseutuohjelma tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kehittää toimintaansa yritysryhmähankkeessa. Yritysryhmän kehittämishankkeessa 3-10 yritystä kehittää yhdessä toimintaansa ja samalla jokainen yritys voi myös kehittää omaa toimintaansa yrityskohtaisilla toimenpiteillä.
─ Hämeen ELY-keskuksen rahoituksen yksi painopiste ovat yritysryhmähankkeet, koska ne ovat täsmävälineitä yritysten yhteistyön ja oman kehittymisen tukemiseen. Yritysryhmien kokoamiseen ja suunnitteluun tarvitaan lisää toimijoita. Tainionvirran-hanke on hyvä malli siitä, miten yritysryhmähanke rakennetaan. Odotamme hankkeelta hyviä tuloksia, kannustaa kehittämispäällikkö Timo Kukkonen Hämeen ELY-keskuksen yrittäjiä kokoamaan yritysryhmiä.
Päijänne Leaderin toiminnanjohtajan Anu Taipale sanoo, että parasta yritysryhmähankkeissa on se, että tavoitteet lähtevät suoraan yrittäjän omista lähtökohdista ja tarpeista.
─ Yritysryhmässä voidaan keskittyä mm. osaamisen kehittämiseen ja uusien tuotteiden, palvelujen tai prosessien kehittämiseen.
Julkisen rahoituksen osuus on 75 % yritysryhmähankkeen hyväksytyistä kustannuksista, loppu jää yrityksen maksettavaksi.
Kiinnostuitko yritysryhmähankkeesta. Voit lukea asiasta lisää täältä >> http://www.hameenraitti.fi/rahoitusopas/yritysrahoitus/yritysrahoitusmuodot/