Lue aiheesta lisää ELY-keskuksen sivuilta.
Koronavirusepidemiasta kärsiville maaseudun mikroyrityksille, eräille maatalouden alkutuotannon ja kalatalouden yrityksille aletaan myöntää väliaikaista kriisitukea. Taloudellista tukea voivat hakea maatilojen yhteydessä toimivat yritykset, maataloustuotteita jalostavat ja myyvät mikroyritykset, maatalouden alkutuotannon sekä kalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen ja kalakaupan yritykset. Haku aukeaa 18.5.2020.
Valtioneuvosto on 14.5. hyväksynyt asetukset, joilla säädetään maaseudun yritysten, maatalouden alkutuotannon ja kalatalouden väliaikaisen kriisituen myöntämisestä.
40 miljoonan euron lisämääräraha myönnettiin valtion toisessa lisätalousarviossa. Siitä 25 miljoonaa on suunnattu maaseudun yrityksille, 5 miljoonaa euroa maatalouden alkutuotantoon ja 10 miljoonaa euroa kalatalouteen.
Tuet ovat suoraa tukea ja osoitettu poikkeustilanteesta kärsiville yrityksille, jotka ovat rajautuneet työ- ja elinkeinoministeriön tukien piiristä pois. Tuissa ei ole takaisinmaksuvelvoitteita eikä niiden saaminen edellytä kehittämistoimia. Asetukset ovat määräaikaisia ja voimassa vuoden loppuun. Tukea myönnetään koko Suomessa, myös Ahvenanmaalla.
-Tämä tukipaketti on tarpeellinen ja odotettu tuki maatilakytkentäisille yrityksille sekä maa- ja kalataloudelle, koska nämä toimialat eivät ole voineet hakea tähän mennessä ELY-keskuksista kriisitukea. Siksi olemme valmistelleet näille toimialoille oman kriisituen. Pidän lisäksi erittäin tärkeänä sitä, että tuki on yrittäjien kaipaamaa suoraa kriisitukea juokseviin kuluihin ilman takaisinmaksuvelvoitteita, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä toteaa.
Maaseudun yritysten tuki myönnetään de minimis -tukena maatilojen yhteydessä harjoitettavaan yritystoimintaan ja maataloustuotteiden jalostusta harjoittaville mikroyrityksille. Alkutuotannon ja kalatalouden tukijärjestelmä on EU-komission hyväksymä.
Maaseudun yritysten sekä maatalouden alkutuotannon tuen määrä on 5 000 – 10 000 euroa. Kalatalouden yrityskohtainen tuki voi olla 3 000 – 10 000 euroa. Tukea voi käyttää yritystoiminnan jatkumisen kannalta välttämättömiin kuluihin, kuten henkilöstö-, kiinteistö- ja vuokrakuluihin. Tuen enimmäismäärää on säädetty 10 000 euroon, jotta se vastaa muiden ELY-keskusten kautta jaettavien tukien enimmäismäärää. Näin mahdollistetaan myös tuen riittäminen mahdollisimman monelle yrittäjälle. Tukea ei voi käyttää tuotantopanosten hankintaan tai investointeihin. Investointeja ja kehittämistoimia tuetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta sekä Euroopan meri-ja kalatalousrahastosta myös poikkeustilan aikana.
Millainen yritys voi saada maaseudun yritysten väliaikaista tukea?
Maatilan yhteydessä harjoitettava yritystoiminnan tulee olla saman Y-tunnuksen alla samassa verotuksellisessa kokonaisuudessa harjoitettavaa muuta yritystoimintaa kuin maataloutta, metsätaloutta tai kalataloutta – muita toimialarajoituksia sille ei ole.
Tukea voi saada maataloustuotteiden jalostusta ja myyntiä harjoittava alle 10 henkilöä työllistävä mikroyritys.Maataloustuotteita ovat esimerkiksi meijerituotteet, myllytuotteet, teurastamotuotteet ja lihavalmisteet, vihannekset, kasvikset, marjat ja sienet sekä näistä valmistetut tuotteet, rehut ja lemmikkieläinten ruoka.
Millainen yritys voi saada maatalouden alkutuotannon väliaikaista tukea?
Alkutuotannon tukea voivat saada esimerkiksi erikoistuneet maatilat, porotilat ja puutarhatilat, jotka myyvät tuotteitaan suoraan ravintoloille tai muille ostajille ja joiden tuotteiden menekki on pysähtynyt tai merkittävästi pienentynyt koronakriisin vuoksi.
Millainen yritys voi saada kalatalouden väliaikaista tukea?
Avustusta voidaan myöntää kaikille kalatalouden yrityksille elinkeinoharjoittajista suuryrityksiin. Yksityisyrittäjien toimeentulon edellytykset voivat olla avustuksen myöntöperuste, mikäli yrittäjä ei ole oikeutettu yrittäjien väliaikaiseen työttömyyskorvaukseen. Tukea voidaan myöntää vain sellaisille yrityksille, joilla on ollut edellytykset kannattavaan liiketoimintaan ennen koronakriisin alkua.
Mistä tukea voi hakea?
Maaseudun yritysten ja maatalouden alkutuotannon väliaikainen tukea voi hakea Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelusta. ELY-keskukset käsittelevät hakemuksia saapumisjärjestyksessä.
Kalatalouden väliaikainen tuki
Tuen myöntäminen on keskitetty Varsinais-Suomen, Pohjois-Savon ja Lapin ELY-keskuksiin. ELY-keskukset päättävät avustuksen myöntämisestä tapauskohtaisesti. Avustus kattaa korkeintaan 80 prosenttia ELY-keskuksen arvioimasta yrityksen välttämättömästä taloudellisesta sopeutumistarpeesta.
Lisätietoa tuista:
Lisätiedot maaseudun yritysten ja maatalouden alkutuotannon väliaikaisista tuista: ruokavirasto.fi/koronarahoitus
Lisätiedot kalatalouden väliaikaisista tuista: Meri- ja kalatalousrahaston tiedote: Kalatalouden kansalliset kriisituet haettavissa 18.5.2020 alkaen
Lue alkuperäinen tiedote Maa- ja metsätalousministeriön sivuilta 14.5.2020