Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Vuoden kylä on Teuro-Kuuslammi Kanta-Hämeestä

Vuoden kyläksi on valittu Teuro-Kuuslammin kylä Kanta-Hämeestä. Valintaraadin vakuutti kylän kokonaisvaltainen toiminta, jolla on luotu hyvät puitteet asumiselle. Valtakunnallisen Vuoden kylän ja kunniamaininnan saavien kylien lisäksi Suomen Kylät ry palkitsee sunnuntaina 2.9. paikalliskehittäjien Lokaali-tapahtumassa Kylätoiminnan Tiennäyttäjät, Vuoden maaseututoimijan ja Maaseutukasvon.
Vuoden kyläksi valitussa Teuro-Kuuslammissa on 250 asukasta, mutta palvelut ovat kuin pienessä kunnassa. Kylältä löytyy kylätalo, monitoimihalli, lauantaikahvio, leikkikenttä, palkattu kyläavustaja, harrastuksia joka illalle sekä useita vuokratiloja. Raati vaikuttui hyvin organisoidusta vapaaehtoistyöstä, joka ei ole harvojen käsissä: vastuulistalta löytyy 50 hengen nimet. Kiitosta sai myös aktiivisesti tehty vaikuttamistyö.
PERUSTELUT:
Vuoden kylä 2018: Teuro-Kuuslammi, Tammela, Kanta-Häme
Vuoden kyläksi on valittu Teuro-Kuuslammi, joka on Tammelassa Lounais-Hämeessä sijaitseva 250 asukkaan kyläpari. Teuro-Kuuslammi tunnetaan aktiivisista asukkaista ja huikeasta talkoohengestä. Toiminta on hyvin organisoitua, ja talkoolaisia on kaikkiaan yli 120. Talkoohengen lisäksi raati arvosti erityisesti kylän tekemää vaikuttamistyötä sekä palveluiden kattavaa määrää.
Teuro-Kuuslammin palveluvalikoima on osoitus siitä, mitä kaikkea talkootyöllä voi saada aikaan. Talkoilla on kunnostettu mm. kylätalo, paja sekä rakennettu suuri monitoimihalli ja leikkikenttä. Lisäksi kylällä järjestetään lukuisia tapahtumia ja kesäisin asukkaita ja vapaa-ajan viettäjiä palvelee kesäkahvila.
410-neliöinen monitoimihalli rakennettiin talkootyöllä ja Leader-rahoituksella, samoin kylätalo remontoitiin talkootyönä. Aktiivisuuden taustalla on runsas harrastustoiminta, jota varten yhteisiä tiloja tarvitaan. Esimerkiksi idea monitoimihallista tuli kylässä toimivalta Koplauskoplalta, joka kunnostaa vanhoja polttomoottorikoneita nykyään monitoimihallin korjaamotiloissa.
Kylän palvelut eivät rajoitu vain harrastustoimintaan. Viime vuonna ohjelmaan otettiin soppalounaat, ja nyt kokeilussa on vanhusten ateriapalvelu. Teuro-Kuuslammi on myös edelläkävijä pitkäaikaistyöttömien työllistäjänä, kylälle on ollut palkattuna vaihtuva kyläavustaja koko 200-luvun ajan. Avustajan toimenkuvaan kuuluu tapahtumajärjestelyjen ja kylätalon lämmityksen ohella vanhusten avustus. Kesäisin kylälle palkataan myös pari, kolme nuorta kesätöihin.
Onnistunutta on ollut myös kyläläisten tekemä vaikuttamistyö. Kylätoimintayhdistys on tukenut Teuron kyläkoulun toimintaa talkoin ja lahjoituksen, ja lakkautusuhan alla olleen koulun toiminta on saatu jatkumaan. Kylä kävi esittelemässä monipuolista toimintaansa myös eduskunnan kylätoimintaverkostolle, ja on ollut muutoinkin aktiivinen vaikuttaja.
Teuro-Kuuslammi on esimerkillisen aikaansaava ja vireä kyläyhteisö, jossa parempaa kylää rakennetaan järjestäytyneesti ja suunnitelmallisesti, huomioiden kylän kaikenikäiset asukkaat.
 

Kaikki