Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Toivon, että koko Suomessa olisi mahdollista asua

Monen mutkan kautta päädyin asumaan Forssaan lähes kolme vuotta sitten ja opiskelemaan kestävää kehitystä Hamkissa. Valmistun nimikkeellä ympäristösuunnittelija ja opintojeni laajuus on samat 240 opintopistettä kuin esimerkiksi metsätalous- ja rakennustekniikan insinööreillä sekä agrologilla. Opintoihini kuuluu yhteensä 30 opintopistettä työharjoittelua, mikä tarkoittaa 20 viikkoa töitä. Tavallisesti harjoittelu tehdään kahdessa kymmenen viikon jaksossa.
Kolmannen vuoden alkaessa en ollut tehnyt yhtäkään harjoittelua. Opinnot koostuvat kahden kuukauden mittaisista moduuleista, joten loppusyksy oli sopiva hetki mennä harjoitteluun mielenkiintoisten moduulien puutteen sekä sen takia, että opintopisteet alkavat olla täynnä. On jotain järkevää tekemistä, opinnot etenevät ja valmistuminen häämöttää tunnelin päässä juhannuskokon takana.
Toivon, että koko Suomessa olisi mahdollista asua. Siihen tarvitaan mm. maaseudun kehittämistä ja kehittämiseen sekä ideoita että rahaa. Siispä otin yhteyttä LounaPlussaan. Omiin ajatuksiin sopiva työ on mielenkiintoista ja motivoivaa. Paikalliset ihmiset haluavat kehittää kotiseutuaan ja parantavat olojaan maaseudulla hankkeiden avulla. Paikallisista ihmisistä koostuva hallitus puoltaa tai hylkää hakemuksen. Miten nerokasta!
Julkisessa keskustelussa luodaan yleensä kuvaa kaupunkilaisesta yhteisöllisestä asumisesta punaiset pipot päässä vegaaniruokaa syöden ja sähköruohonleikkuria lainaillen, vaikka maaseudulla ollaan yhteisöllisempiä. Maalla yhteisöllisyys on elinehto ja ehkä juuri siksi asia ei saa mediassa huomiota.
Aloitin harjoittelun lokakuun puolivälissä kavereiden lepäillessä syyslomalla. Viimeinen työpäiväni on joulukuun 29. Vaikka koulussa istutaan paljon tietokoneen äärellä, ensimmäiset harjoitteluviikot tuntuivat selässä. Toin kotoa jumppapallon tuolin tilalle ja tuntemukset katosivat. Vaihtelua toimistopäiviini ovat tuoneet hankepalaverit ja videokoulutukset sekä Helsingissä pidetyt kaksipäiväiset Leader-työn ajankohtaispäivät. Myös meneillään oleva TriPla-hanke on tuonut vaihtelua arkeen.
Alun erinäisiin materiaaleihin tutustumisen jälkeen aloin selvittää millaisia kansainvälisiä hankkeita Suomessa on tehty viime tukikaudella. Selvityksen pohjalta tein kyselyn LounaPlussan alueen yhdistyksille. Ylen julkaistua Kuntatutkan perehdyin alueen kuntiin sekä vertasin niitä pohjalaiseen verrokkialueeseen. Viimeaikoina olen päivittänyt Juhlatalot-rekisteriä, johon seudun vuokrattavat juhlatalot on listattu.
Tunnen, että minut on hyväksytty osaksi porukkaa. Tosin LounaPlussalla on ennenkin ollut harjoittelussa tulevia ympäristösuunnittelijoita ja yksi työkavereistani on Forssan ensimmäisiä kekejä. Täällä on siis kokemusta harjoittelijoista ja tietoa siitä, mitä opiskelemme.
 
Kirjoittajana tuleva oli ympäristösuunnittelija Sini Hakonen.
 
 
 

Kaikki