Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä

TOISAALLA | BLOGI | Tapahtumakärryn vuokrakalusto helpottaa tapahtumien järjestämistä Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeessä on alkanut uusi vuokrauspalvelu, tapahtumakärry. Hollolan ja Asikkalan 4H-yhdistysten ylläpitämästä tapahtumakärrystä saa vuokralle tapahtumanjärjestystarvikkeita, kuten teltan, grillin, äänentoistolaitteet sekä liikenteenohjausvälineitä. Palvelu on suunniteltu erityisesti helpottamaan maaseudun yhdistysten tapahtumienjärjestystyötä. Palvelua on suunniteltu ja kehitetty LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston Maallemuuttajat 2030 -hankkeessa.

Alueella tunnistettiin tarve vuokrauspalvelulle, josta saisi perustarvikkeet tapahtuman järjestämiseen yhdeltä luukulta, eikä äänentoistolaitteita ynnä muita tarvitsisi keräillä pitkin Päijät-Hämettä.

Tapahtumakärryn suunnittelu lähti liikkeelle paikallisten tapahtumia järjestävien yhdistysten haastatteluilla. Haastatteluissa kysyttiin muun muassa, mitä tavaroita tapahtumakärryn olisi hyvä sisältää, mitä kärryn vuokraus saisi maksaa ja haluaisivatko yhdistykset, että tapahtumakärry kuljetetaan tapahtumapaikalle.

Kyselyn perusteella kaivatuimpia tavaroita tapahtumakärryyn olivat äänentoistolaitteet, opaste- ja mainoskyltit, teltta, roskakorit, jatkojohdot, grilli, lippusiima, ensiapulaukku ja ilmapallojen täyttökaasu. Noin puolet vastaajista toivoi kärryn kuljetusta tapahtumapaikalle, puolet olisi valmis hakemaan kärryn itse. Yhdistysten osalta sopiva hinta kärrylle olisi noin 100€/vrk.

Kyselyn tulosten perusteella suunniteltiin tapahtumakärry-palvelua, sen sisältöä ja kustannusrakennetta. Tässä vaiheessa lähdettiin myös etsimään kiinnostunutta yhdistystä tai yritystä, joka haluaisi lähteä kokeilemaan tapahtumakärry-palvelun pyörittämistä. Toimintaan lähti mukaan Asikkalan ja Hollolan 4H-yhdistykset.

Tapahtumakärryssä olevat tavarat ovat tarkan suunnittelun tulosta

Ennen kuin itse peräkärry hankittiin, suunniteltiin tarkkaan, paljonko kärryn sisään lastattavat tavarat painavat ja vievät tilaa. Lopulta päädyttiin vuokraamaan palvelukokeilun ajaksi kaappivaunu, jonka sisäkorkeus on 177 cm, pituus 3 metriä ja leveys 1,5 metriä. Kaappivaunussa on alaspäin aukeava takaluukku, jota pitkin voi kävellä kärryyn. Näin kärryssä pystyisi suurin piirtein seisomaan ja tavarat olisi helppo ottaa käyttöön ja lastata takaisin. Kärry on O2-luokan jarrullinen peräkärry, jonka omamassa on 500 kiloa ja johon saa lastata maksimissaan 1000 kiloa kuormaa. Jotta useimmat henkilöautot voisivat vetää kärryä, kärryyn lastataan maksimissaan 500 kiloa kuormaa. Näin kärryn todellinen massa on noin 1000 kg, jota saa vielä vetää useimmilla henkilöautoilla.

Yhdessä 4H-yhdistysten kanssa hankittiin tai saatiin lahjoituksina kalustoa tapahtumakärryyn; teltta, grilli, äänentoistolaitteet oheistarvikkeineen, nokkakärryt tavaroiden siirtelemiseen, mainostaulu, käsisammutin ja sammutuspeite. Opastekylttejä tehtiin itse. Lisäksi Maallemuuttajat 2030 -hankkeen toimesta kirjoitettiin ohjekirja kärryn ja tavaroiden käyttöön sekä kirjoitettiin vuokrausehdot, joihin vuokraaja sitoutuu vuokratessaan kärryä.
4H-yhdistykset avasivat tapahtumakärrylle omat nettisivut, joihin tuotettiin yhdessä sisältöä. Nettisivuilta löytyy lisätietoa kärrystä, ohjekirja sekä tiedot, miten voit vuokrata kärryn omaan tapahtumaasi. www.tapahtumakarry.4h.fi

Tummatukkainen nainen katsoo kameraa ja hymyilee.Maallemuuttajat 2030 -hankkeen tavoitteena on aloittaa kolme jakamis- ja palvelutalouden palvelukokeilua Päijät-Hämeessä sekä lisätä tietoisuutta jakamistalouden mahdollisuuksista maaseudulla. Jakamistaloudella tarkoitetaan toimintaa, jossa lainataan, vuokrataan tai käytetään yhteisesti tavaroita ja tiloja niiden ostamisen tai omistamisen sijaan. Jakamistalouden avulla pyritään luonnonvarojen säästämiseen ja tarjoamaan hyödykkeitä yhä useammalle. Esimerkiksi vuokrattavat soutuveneet mahdollistavat soutelun myös heille, joilla ei olisi mahdollisuutta hankkia omaa venettä.

Blogin kirjoittanut Kaisa Tuominen toimii Maallemuuttajat 2030 -hankkeen projektipäällikkönä LAB-ammattikorkeakoulussa.

Kaikki