Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä

TOISAALLA | BLOGI | Maaseudun jakamistalouden pieniä ja suuria esimerkkejä

Jakamistaloudella tarkoitetaan toimintaa, jossa ihmiset lainaavat, vuokraavat sekä jakavat toistensa kanssa tavaroita, tiloja ja osaamista, joita eivät tarvitse joka päivä. Jakamistalous on monelle uusi käsite, vaikka sitä on harjoitettu maaseudulla jo pitkään. Yleisin esimerkki jakamistaloudesta lienee kirjasto – kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä ja urheiluvälineitä, jolloin niitä ei tarvitse hankkia omakseen. Jakamistaloutta voi harjoittaa monin eri tavoin. Se tarjoaa uusia elinkeinomahdollisuuksia, säästää rahaa ja kohentaa yhteisöllisyyttä. On myös ympäristön sekä talouden kannalta järkevää, ettei jokaisen ihmisen erikseen tarvitsisi omistaa esimerkiksi lehtipuhallinta, puutarhajyrsintä tai painepesuria, vaan yksi riittää koko naapurustolle.

Maallemuuttajat 2030 -hankkeessa selvitettiin erilaisia jakamis- ja palvelutalouden malleja, joita ihmiset ovat maaseudulla kehittäneet tai ottaneet käyttöönsä, ja miten ne ovat parantaneet alueen viihtyvyyttä, palvelutarjontaa sekä asumisen helppoutta. Kohtasimme paljon hyviä esimerkkejä, joita haluamme nostaa esille. Maaseudun asukkaat voivat soveltaa näitä tai kehittää vastaavia omilla asuinalueillaan. Jotkin esimerkit pyörivät lähes itsestään, toiset vaativat hieman valvontaa ja osa voidaan lukea jopa elinkeinonharjoittamiseksi.

Maaseudun jakamistalouden käytännön esimerkkeihin voit tutustua Maallemuuttajat 2030 -hankkeen kotisivuilla – ja jatkamalla lukemista!

LELULOOTA

Turengin kävelykadun leikkipaikalla sijaitsee kaikille yhteinen leluloota. Leluloota on matalan kynnyksen jakamistalouden malli, joka on helppo rakentaa minne vain. Lelulootan takana on yrittäjä Kirsi Valto yrityksestä hand made by Kirsi Valto.
Hän sai vanhan hiekoituslaatikkona olleen laatikon kunnalta ja ehosti maalein laatikon ulkonäköä. Laatikon lelut hän hankki kirpputorilta ja toiminnan jatkuessa sen käyttäjät ovat täydentäneet sitä vapaaehtoisesti. Kuka tahansa voi viedä laatikkoon leluja ja hyödyntää siellä olevia leluja leikkipaikkaa käyttäessään. Ideana on ”anna-leiki-palauta”.
Yksinkertainen, halpa ja helppo idea palvelee erityisesti vähävaraisten perheiden hyvinvointia ja laskee kynnystä lähteä lasten kanssa ulos leikkimään. Laatikolla on myös ympäristöllistä sekä sosiaalista arvoa, sillä nyt perheiden ei tarvitse ostaa ainakaan niin paljon leluja lapsilleen, koska heillä on lähipuistossa iso laatikollinen yhteisiä. Käyttäjiltä saadun palautteen perusteella kaikki ovat olleet tyytyväisiä laatikkoon. Tyytyväisyyttä kuvastaa myös ilkivallan puute, jota monet aluksi pelkäsivät.

RUOKAHÄVIKKIJÄÄKAAPPI

Yhteisökahvila Vääksyn olkkari ylläpitää tiloissaan ruokahävikkijääkaappia, jonne kuka vain voi tuoda ja käydä hakemassa ruokaa. Ruokahävikkijääkaappiin saa tuoda ostettuja elintarvikepakkauksia, joiden on oltava avaamattomia sekä päiväyksen oltava kunnossa. Itse tehtyä ruokaa ei voi tuoda.
Ruokahävikkijääkaappi palvelee alueella pääsääntöisesti työttömiä sekä opiskelijoita. Se tuo siis sosiaalista arvoa alueelle ja helpottaa monen talouden kanssa kamppailevien ihmisten perusarkea. Ihmiset tuovat yhteiseen käyttöön esimerkiksi matkoille lähtiessään kotoaan ylimääräistä ruokaa, joka muuten menisi pilalle. Ruokia voidaan tarvittaessa käyttää olkkarin kahvilassa, jos ne meinaavat päätyä roskiin ilman ottajia. Olkkari tekee myös yhteistyötä alueen seurakunnan kanssa, joka järjestää ruoka-apua. Ruoka-avun kanssa tehdyn yhteistyön myötä ylijäämäruokaa saadaan hyödynnettyä myös ruoka-avussa ja toisinpäin. Yhteisökahvila Olkkari sijaitsee Vanhassa Vääksyssä, Asikkalassa.

Ruokahävikkijääkaappi yhteisötilassa. "Ota mitä haluat omalla vastuulla."
Kuva: Kaisa Tuominen. Olkkarin työntekijät valvovat toimintaa ja siivoavat jääkaappia tarvittaessa.

INTRO-TYÖPAJA

Tammelassa kunta ylläpitää INTRO-työpajaa ja toimintakeskusta, jonka toiminnassa palvelutalous sekä jakamistalous yhdistyvät. INTRO-työpaja tarjoaa palkkatuki-, työkokeilu- ja kuntouttavan työtoiminnan paikkoja työttömänä oleville, osatyökykyisille sekä nuorille Tammelan kuntalaisille. Tammelan kunnan ylläpitämällä pajalla tehdään muun muassa rakennus- ja remonttitöitä, talonmiestöitä sekä huonekalujen ja vaatteiden kierrätykseen liittyviä kunnostustöitä. Pajalta voi myös tilata työvoimaa erilaisiin talonmiestehtäviin kuten lumitöihin, haravointiin, remonttitöihin. Nämä ovat hyviä esimerkkejä palvelutaloudesta.
Pajalla on myös myymälä, jossa myydään pajalla valmistettuja tuotteita sekä kunnostettuja huonekaluja.
Pajalta löytyy siis myös jakamistalouden esimerkkejä. INTRO-työpajalla toimii huonekalujen, kodintarvikkeiden ja vaatteiden kierrätyspiste, joka on avoinna ympärivuoden ma-pe 8-16 ja se toimii ilmaisperiaatteella. Ajatuksena on ”tuo tullessasi, vie mennessäsi”. Pajalla on myös yhteinen ruokahävikkijääkaappi, mistä jaetaan ruokaa kuntalaisille maanantaisin sekä keskiviikkoisin. Ruoka saadaan jääkaappiin pääasiassa kuntalaisilta ja Tammelan S-marketista.

Kuva: Juuso Notkonen. Vaatteiden ”tuo tullessasi, vie mennessäsi” -piste Tammelan INTRO-työpajalla.

Maallemuuttajat 2030 -hankkeessa edistetään jakamis- ja palvelutaloutta Päijät-Hämeessä erilaisin palvelukokeiluin ja infotilaisuuksin.
Hanketta voi seurata Facebookissa: Maallemuuttajat 2030 ja Instagramissa: @maallemuuttajat2030.

Teksti ja kuvat: Kaisa Tuominen ja Juuso Notkonen

Kaikki