Juodessani talkookahvia paahteisen Hyvinkään lentokentän reunamilla aloin pohtimaan, mikä saa ihmiset tekemään talkoota. Lentokentällä olevaan maaliin olivat kirmanneet jo viimeisetkin lapset Hyvinkään Rastin järjestämässä Uudenmaan Alueen Oravanpolkuviestissä. Yli kaksi sataa lasta ja nuorta; Helsingistä, Espoosta, Nurmijärveltä, Kirkkonummelta, Riihimäeltä ja muualta oli selvitellyt joukkueiden paremmuutta Hyvinkään lentokentän lähimaastossa.
Oma talkoovuoroni oli jo päättynyt ja saatoin alkaa miettimään syntyjä syviä. Purkuporukka oli aloittanut työnsä ja lentokenttä olisi taas kohta lentokenttä eikä suunnistuskilpailujen kisakeskus. Mietin, mikä motivoi ihmisiä tekemään korvauksetta työtä muutaman tunnin tapahtuman järjestämiseksi. Näissäkin kisoissa talkoota riitti. Rakentamista ja purkamista, tulospalvelua, kanttiinia, ensiapua lääkäreineen ja sairaanhoitajineen. Ja mikä ennakkotyö oli tehty kisojen suunnittelussa, ratamestarityössä, rastien viennissä ja muissa mahdollisissa töissä. Ja kaikki tämä korvauksetta, kahvi- ja sämpyläpalkalla.
Oma talkootaustani on varmaan hyvin klassinen urheiluseuran talkootarina. Kaikki alkoi siitä, kun oma poika alkoi harrastaa suunnistusta. Ensin olin pojan seurana ja turvana hänen opetellessaan suunnistusta, sen jälkeen lähinnä kuljetin häntä harjoituksiin ja annoin seuran vapaaehtoisten ohjaajien hoitaa harjoituksen. Sitten jonain päivänä joku seuralaisista sattui kyselemään, voisinko tulla talkoisiin joihinkin kisoihin. En kehdannut kieltäytyä, kun poikakin oli innoissaan osallistumassa talkoohommiin.
Siitä se kaikki alkoi, eikä aikaakaan kun huomasin vuonna 2010 viettäväni yötä Hyvinkään Kytäjän pelloilla autoilijoita Jukolan Viestin parkkiin ohjaten. Ja sillä tiellä ollaan edelleen, tosin talkoon mukana suunnistuksesta tuli harrastus myös itselleni. Ja olen päässyt nauttimaan muiden tekemän talkoon tuloksista ja arvostamaan tehtyä työtä.
Talkootyö juhlii työn merkeissä
Mikä saa sitten talkoilemaan? Syyksi voisi mainita yleviä arvoja kolmannen sektorin roolista palvelujen tuottajana, sosiaalisen pääoman kasvattamisesta ja yhteisöllisyyden tukemisesta. Nämähän ovat erilaisten komiteoiden ja asiantuntijoiden meille julistamia viisauksia. Mutta kyllä se tärkein syy olla talkoissa on paljon raadollisempi, talkoissa olo on hauskaa. Mukavassa porukassa herja lentää ja tarinoidaan siinä työn ohessa. En muista koskaan tulleeni talkoista huonolla tuulella takaisin. Ja myös tällaiselle tumpelolle, jolle peukalo on kasvanut lähes keskelle kämmentä, löytyy hyödyllisiä hommia. Ja toki rationaalinen minä itsessäni tietää, ettei oma harrastuskaan olisi mahdollista ilman talkoita, siksi pitää tehdä myös oma osansa.
Mitenkään väheksymättä muiden kulttuurien vapaaehtoistoimintaa, uskon suomalaisen talkooperinteen olevan aika ainutlaatuista. Karjalanpiirakat ja eräät muut supisuomalaiset elintarvikkeet ovat saaneet EU:n nimisuojan. Merenkurkun saaristo ja Vanha Rauma ovat UNESCOn maailmanperintökohteita. Kyllä suomalainen talkookin ansaitsisi jonkun kunniamaininnan. Tosin talkoon tyyliin sitä tehdään ilman juhlapuheita ja prenikoiden jakoakin, kahvin ja sämpylän voimalla.
Tämä oli minun talkootarinani, jokaisella talkoolaisella on omansa. Minun talkootarinani jatkuu toukokuun lopulla iltarastien järjestämisvastuulla ja varmaan olen mukana myös kesäkuun alussa HyRan polkujuoksutapahtuman järjestelyissä. Ja sitten viikonloppuna 16-17.6. olen nauttimassa reilun 19 000 muun suunnistajan kanssa ison talkootyön tuloksista Hollolassa.
Talkootyön iloista kesää kaikille!
Talkootyöläisenä ja kirjoittajana toimi EMO ry:n toiminnanjohtaja Esko Pietari.
Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
