Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä

Sadat kylät Päijät- ja Kanta-Hämeessä sekä muualla Suomessa kutsuvat tutustumaan kyliin ja kylien kohteisiin verkossa 13.6. sekä myöhemmin omalla ajalla

Vuodesta 2014 Päijät- ja Kanta-Hämeessä järjestetty valtakunnallinen Avoimet kylät –päivä toteutuu tänä vuonna netissä. Lauantaina 13. kesäkuuta Suomen Kylät ry julkaisee verkkosivustolla www.avoimetkylat.fi Suomen kartan, josta pääsee linkkien avulla tutustumaan kylien tuottamaan monipuoliseen sisältöön.

Kylät julkaisevat verkossa esimerkiksi videon ulkoilureiteistä ja retkeilykohteista, kuvagallerian vanhoista kuvista, kyläkolumnin, kylähistoriikin lyhennelmän tai vaikkapa podcastin kylän elämästä.

— Päijät-Hämeen kylistä tarjolla on mielenkiintoisia videoita esimerkiksi Enni Idin taiteilijakodista ja monesta Lahden itäisestä kylästä. Odotuksena meillä on, että kylien kohteet löydettäisiin ja niihin tutustuttaisiin ympäri vuoden. Tämä on hieno mahdollisuus nostaa esille upeita luontokohteita maakunnassamme, toteaa Päijät-Hämeen Kylien kyläaktivaattori Henna Pirkonen.

Päivän yhtenä teemana on ulkoilu ja lähiliikuntapaikat. Tavoitteena on esitellä kylien ulkoilu- ja liikuntapaikkoja verkossa, jotta ihmiset löytävät paremmin kylien ulkoilumahdollisuuksien pariin pitkin kesää. Kylistä löytyy runsaasta erilaisia kyläpolkuja, kulttuuriympäristöjä, uima- ja leikkipaikkoja, laavuja ja nähtävyyksiä.

Kyläpolkuja mobiilisovelluksella ja kylärallia kotisohvilta

Kanta-Hämeessä kylien vapaaehtoiset innostuivat tekemään kyläpolkuja maksuttomaan Nomadi-sovellukseen. Nomadi-sovellus ohjaa kulkijaa maastossa ja nostaa esille kylien erityisyydet. Sovellus näyttää maastossa polun ja sijaintisi sekä ilmoittaa, kun katsottavissa on kyläkohteen teksti, kuva, video tai muuta sisältöä. Tietokoneelta voit lähteä virtuaalikierrokselle ja katsoa kohteita sekä suunnitella retken etukäteen.

— Kylien vapaaehtoiset ovat tehneet niin pyöräilyreittejä kuin kyläkävelyjä ja kyläpalvelujen esittelykarttoja Kanta-Hämeessä yhteensä 15. Kylät haluavat kannustaa liikkumiseen eli kävelyyn tai pyöräilyyn samalla kun maisemat, kohteet ja tarinat niiden takana tulevat tutuiksi. Koronapoikkeustila innosti kylätoimijoita opettelemaan verkkotyöskentelyä, iloitsee Hämeen kylien kyläasiamies Elina Leppänen.

Päijät-Hämeessä kylissä päästään pelaamaan Kylärallia etänä. Peli avataan Avoimet kylät -päivänä. Kylärallia pelataan älypuhelimen ActionTrack-sovelluksella ja sen voi ladata puhelimeen ennakolta. Kylärallissa kohdataan erikoiskokeita. Kaikille rasteille ei ole pakko osallistua ja palkintoja saa oikeiden vastausten lisäksi myös parhaasta nimestä tai heittäytymisestä.

— Kyläralli kannattaa kokea yhdessä esimerkiksi perheen tai kavereiden kanssa. Tiimille voi keksiä nimen ja peliin kannattaa heittäytyä rennolla mielellä, koska tielle voi sattua kaikenlaisia haasteita. Erikoiskokeiden sisällöt ovat kylien käsialaa ja ne koostuvat visailuista. Palkintoja on tarjolla paikallisilta yrityksiltä, Pirkonen innostaa osallistujia.

Kylärallipeli on auki useamman viikon ja Citynomadi -sovelluksen reitit ovat käytössä pysyvästi.

— Avoimet Kylät -päivä on yhden päivän tapahtuma, mutta luontokohteet ovat auki pysyvästi ja toki videoihin, kylien nettisivuihin sekä muihin materiaaleihin voi tutustua jatkossakin. Toiveena on, että kylien kohteet löydettäisiin ja niihin tutustuttaisiin ympäri vuoden, Pirkonen jatkaa.

Päivän julkaisuissa käytetään tunnistetta #avoimetkylät.

Osallistu osoitteessa www.avoimetkylat.fi.

Citynomadi -sovelluksesta löydät kylien tekemät polut hauilla
#KyläNomadi, #AvoimetKylät tai #VillageNomadi.

Kylärallin aloitusohjeet löytyvät starttipäivänä 13.6. sivulta www.phkylat.fi/kylaralli.

Kaikki