Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Riemunkiljahduksia ja liikunnaniloa – Koijärven koulu-päiväkoti sai uuden leikkialueen

Riemunkiljahduksista ei meinannut tulla loppua, kun päiväkodin lapset pääsivät ensimmäistä kertaa testaamaan uutta leikkikeskusta Koijärven koulun ja päiväkodin pihassa. Koijärven alueen yhteinen ponnistus, uusi leikkikenttä, valmistui sopivasti lomakauden loputtua.
─ Minulla oli ihan kyyneleet silmissä, kun lapset kirmasivat leikkialueelle. Saimme tällä lapset onnellisiksi ja heille terveellistä tekemistä, hallituksen jäsen Taija Torkkel Koijärven koulun ja päiväkodin kannatusyhdistyksestä kertoo.
Koijärven koulussa on 65 oppilasta ja päiväkodin puolella lapsia on tällä hetkellä vajaa 40. Kun uusi päiväkoti-koulu valmistui ja avautui viime vuoden alussa, piti myös koulun kentälle saada lisää aktiviteetteja lapsille. Pihassa oli jo muutama leikkiväline ja iso pelikenttä liikuntalajeille, mutta pienelle ja tyhjälle pelikentälle toivottiin jotakin, mikä lisäisi lasten liikuntaa ja viihtyvyyttä. Koijärven koulun ja päiväkodin kannatusyhdistys tarttui toimeen ja tuloksena on nyt aukaistu leikkialue, jolle kannatusyhdistys haki ja sai rahoitusta maaseuturahastosta Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä. Leikkikenttä on vapaasti alueen lasten ja aikuisten käytössä myös kouluajan ulkopuolella.
─ Hankkeella haetaan ratkaisua sekä koulu- ja päiväkotilasten että lähialueen muiden lasten ja aikuistenkin liikuntamahdollisuuksiin. Tärkeää on, että alue aktivoi kaikkia liikkumaan ja sinne on kaikilla vapaa pääsy, Torkkel kertoo.

Kannatusyhdistys on tehnyt jo aiemmin talkoovoimin koulun piha-alueen perustuksia. Lisäksi talkoovoimin on remontoitu vanha sauna leikkimökki Nuppulaksi, kunnostettu vanha varastorakennus, rakennettu välinevarastonakin toimiva luistinkoppi sekä pystytetty laavu nuotioalueineen.
─ Olemme myös kylväneet nurmikkoa, rakentaneet suoja-aitaa ja istuttaneet kuusentaimia. Nyt koko piha-alue toimii monessa tarkoituksessa. Pihalla on järjestetty esimerkiksi koirien Match-show. Laavullakin voi viettää mukavia hetkiä makkaraa paistellen. Koulun piha leikkialueineen on koko alueen yhteinen kokoontumispaikka, Torkkel painottaa.

Taija Torkkel
Leikkikenttähankkeen puuhanaisen Taija Torkkelin mukaan uusi leikkialue täydentää koulu-päiväkodin pihaa ja nyt koko pihalle on enemmän käyttöä.
Välinetoiveissa kuunneltiin tietysti koulu-päiväkodin henkilökuntaa sekä lapsia, jolla oli mielessä millaisia välineitä pihalle pitäisi saada. Nyt kentällä on erilaisia kiipeilytelineitä, liukuja ja sompakaruselli. Leikkipuistohankkeen kustannus oli 25.500 €, josta LounaPlussa ry rahoitti 65 %.
─ Onneksi meillä oli omia tekijöitä, jotta saimme vastikkeetonta työtä mukaan hankkeeseen. Iso osuus työstä on tehty talkoovoimin. Loppurahoitusta pyrimme saamaan paikallisilta yrityksiltä, jotka voisivat lähteä pienelläkin lahjoitussummalla mukaan. Mukavasti olemme jo saaneetkin lahjoituksia, Taija Torkkel kertoo.
─ Meillä on yhdistyksessä ollut mukana todella aktiivinen porukka ja aina joku tarttuu johonkin tehtävään. Mukana talkootöissä on ollut myös aikuisia, joilla ei ole omia lapsia tai lapsenlapsia alueella, ja silti hekin ovat halunneet auttaa. Talkoohengessä on ollut uskomaton voima! Torkkel kiittelee.
Seuraavaksi yhdistyksellä on suunnitteilla järjestää Porkkanafestivaali koulun piha-alueelle. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tapahtumasta tulee suurempi kuin mitä moni pystyy kuvittelemaan.
lapset_10p
Perustus- ja pystytystöistä vastasi Rakennustyö Torkkel Oy. Turvahiekan alueelle toi Louhinta Tuomola Oy. Töitä tehtiin tietysti myös talkoovoimin alueen asukkaiden ja yhdistyksen jäsenien kesken.
Pääkuva: Päiväkodin ja koulun lapset nauttivat uudesta leikkipaikasta. – Me päästiin tänään ensimmäistä kertaa leikkikentälle! Siellä oli tosi kivaa, kertoivat päiväkotilaiset.
 

Teksti ja Taija Torkkelin kuva: Ulla Harju / Hämeenraitti
Muut kuvat: Koijärven koulun ja päiväkodin kannatusyhdistys

 
 

Kaikki