Janakkalan Isojärvessä sijaitseva Vohlisaari on toiminut partiolaisten leirikeskuksena jo melkein sata vuotta. Nyt saareen rakennetaan uutta hirsikämppää, joka antaa tarvittavaa lisätilaa leiriläisille. Uusi mökki on aitoa lähirakentamista – puut on kaadettu rakennuspaikalta ja työtä on tehty pitkälti talkoolaisten voimin.
Vohlisaari on jo 1930-luvulta lähtien palvellut Janakkalan Ilvesten lippukunnan partiolaisia leirikeskuksena. Saarella on jo esimerkiksi sauna, keittokatos ja laavu. Lisäksi sieltä löytyy 1930-luvulta peräisin oleva rakennus, joka on tähän asti palvellut partiolaisia yöpaikkana. Vanhassa kämpässä ei kuitenkaan ole enää tarpeeksi tilaa kaikille yöpyjille, joten uusi mökki on tervetullut saarelle. Kämpän on tarkoitus valmistua ensi vuoden puolella.
− Viime vuoden helmikuussa kaadoimme ensimmäisen puun alueelta. Tuo puu löytyy nyt mökin katosta ja muut alueelta kaadetut puut mökin rungosta, hankkeen puuhamies Timo Valli kertoo.
Uuden kämpän rakentamisesta oli keskusteltu jo pitkään. Vuonna 2001 Janika-myrsky kaatoi saarelta 30 puuta, joista partiolaiset sahauttivat 15 runkoa.
− Kämpän rakennustarpeet olivat silloin olemassa, mutta aikojen saatossa rakensimme saunan, kiintolaavun sekä muita pienempiä katoksia. Lautataapeli kului siihen, Valli muistelee.
Idea kämpän rakentamisesta oman saaren tukeista kuitenkin eli. Kun Janakkalan Ilvesten lippukunnan jäsenmäärä kasvoi hiljattain yli 80:aan, tilaa tarvittiin lisää ja uuden kämpän rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Puita kaadettiin rakennuspaikalta ja sen läheisyydestä noin 20.
− Tämä on varsinaista lähirakentamista. Hukkapuutakin jäi hyvin vähän, Timo Valli toteaa.
Saareen rakentamisessa on omat haasteensa. Soutumatka, jäät ja huonot kelit eivät kuitenkaan ole partiolaisia häirinneet.
− Soutuveneelläkin saa kuljetettua yllättävän paljon tavaraa. Se vaatii vain vähän pakkaamista, talkootöissä mukana oleva ja partiolaisten kanssa puuhasteleva Kimmo Jokela hymyilee.
Uuteen mökkiin asennetaan kamina lämmittämään leiriläisiä. Peräseinälle tulee taas kahteen kerrokseen makuuparvet.
Leader-tuella merkitystä
Vohlisaaren kämpän rakentaa Turengin Ilvekset ry, joka perustettiin aikoinaan vastaamaan ja hallinnoimaan saaren toimintaa. Vohlisaari oli ollut 1930-luvun alusta lähtien vuokralla Janakkalan Ilveksillä Rosenlew-yhtiöltä. Turengin Ilvekset osti saaren vuonna 1998 silloiselta omistajalta, UPM-Kymmeneltä.
− Silloin lippukunta lahjoitti saarella olevan saunan ja kämpän Turengin Ilveksille. Samalla lippukunta pääsi eroon paikan ylläpidosta ja huoltamisesta ja sai keskittyä pelkästään partiotoimintaan. Me hoidamme käytännön asiat, valottaa Turengin Ilvekset ry:n puheenjohtajanakin toimiva Timo Valli.
Turengin Ilvekset haki ja sai Vohlisaaren kämpän rakentamiseen Leader-tukea maaseuturahastosta Leader-ryhmä Linnaseutu ry:ltä. Rahoitusta käytetään muun muassa rakennusmateriaalikustannuksiin sekä veistäjän palkkioon. Rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio on kuitenkin todellisuudessa korkeampi kuin saatu Leader-tuki, koska tontilta kaadettuja puita ei voida laskea mukaan hyväksyttyyn hankebudjettiin.
− Olisimme rakentaneet kämpän ilman tukeakin, mutta kyllä se aika vaikeata olisi ollut. Leader-tuki on helpottanut asiaa paljon, Kimmo Jokela toteaa.
Omakustannusosuudet kuitataan talkootöillä, joihin voimaa löytyy omasta takaa. Veistäjä etsi hirsien vastaparit sekä teki salvokset ja varaukset, mutta kaikki muu rakentaminen tehdään vapaaehtoisvoimin.
− Talkootyötunteja on tehty viime vuonna 936. Tänä vuonna niitä on noin sata tuntia, mutta rakentaminen on edelleen kesken, Timo Valli laskee.
− Timo on toiminnan koossapitävä voima. Hän on pitänyt pystyssä sekä lippukuntaamme että saaren toimintaa. Hän on oikea elämäntapapartiolainen, Kimmo Jokela kiittelee.
Hyödyllinen työ ja harrastus
Vohlisaari on partiolaisten käytössä ympäri vuoden. Vähintään joka kuukausi saarella leireillään erilaisissa ryhmissä. Viime kesänä saaren täytti 70 hengen leiri. Suurin saarella pidetty leiri oli taasen vuoden 2006 talvileiri, jonne kokoontui yli 100 partiolaista. Osa isommista partiolaisista retkeilee saarella myös itsekseen.
− Leireillä mennään metsään, nukutaan ja syödään yhdessä ja puuhataan kaikenlaista hyödyllistä, Valli kertoo.
− Samalla tehdään hommia. Täällä riittää järkevää hyötytekemistä. Elementtinä vesi on tärkeä ja siellä opetellaan liikkumaan kesällä veneellä ja talvella jäällä turvallisesti liikkuen, Kimmo Jokela lisää.
Yksi Vohlisaarella paljon aikaa partiolaisena viettänyt on 15-vuotias Onni Anttonen. Tänä kesänä Anttonen työskentelee myös Janakkalan Osuuspankin lahjoittamalla kahden viikon kesätyöjaksolla kämpän rakentamisen kimpussa. Anttosen mukaan työ on ollut tosi mukavaa.
− Olen kuskannut tänne villoja ja laittanut niitä paikalleen. Olen myös repinyt kantoja ylös ja tehnyt yleistä hommaa kuten rakennustavaran siirtoa, Anttonen kertoo.
Onni Anttonen kuuluu Janakkalan Ilvekset lippukuntaan ja vetää tällä hetkellä itse Tarpojat-ryhmää nuoremmille partiolaisille. Hän sanoo oppineensa partiolaisena kaikenlaista hyödyllistä.
– Olen oppinut soutamaan, kalastamaan ja laittamaan ruokaa. Tämä on kivaa ja hyödyllistä ja kavereitakin löytyy partiosta, Anttonen summaa.
Pääkuvassa: Timo Valli, Kimmo Jokela ja Onni Anttonen ovat kaikki olleet mukana mökin talkoissa. Partiolaisia he ovat kaikki kolme olleet jo pienistä pojista asti.
Miltä Vohlisaaressa näyttää? Katso video tästä (Hämeenraitin Facebook-sivu) >>
Teksti, kuvat ja video: Ulla Harju/Hämeenraitti