Reijo Karvonen on seissyt niin Euroviisujen kuin Interviisujenkin lavalla, levyttänyt useita levyjä sekä soolona että Ikaros-bändinsä kanssa ja soittanut Tapani Kansan riveissä. Takana on myös pitkä ura Helsingissä musiikinopettajana Sibelius-lukiossa, Sibelius Akatemiassa ja Metropolia Ammattikorkeakoulun pop/jazz-lehtorina sekä muusikkojen ja bändien kurssittajana ja valmentajana.
Nyt mies asuu Sirpa-vaimonsa kanssa Sysmässä, jonne hän on muutaman vuoden ajan rakentanut omaa musiikillista puuhamaataan. Niinilehdon tuvassa konserttien järjestäminen, bändien koutsaaminen ja yksityistilaisuuksien järjestäminen tapahtuu jatkossa oman yrityksen, Ikaros Musiikki Oy:n kautta. Mutta mikä sai maailmankin keikkalavoja nähneen muusikon rakentamaan yritystoimintaa metsän keskelle Sysmään Päijänteen rannalle?
− Ostimme kuolinpesältä 1934 rakennetun pientilan. Olen tehnyt ammatikseni musiikin kanssa töitä koko ikäni ja täällä heräsi ajatus siitä, että olisi hyvä saada paikka, jossa voisi tehdä musaa ja pitää konsertteja, Reijo Karvonen kertoo.
Kun vanhassa mökissä ei ollut tilaa konserteille, piti lisätilaa rakentaa. Tästä ajatuksesta muovautui Niinilehdon Tupa.
− Olen jo kolunnut kaikki estradit, enkä ole enää kiertänyt keikoilla. Tänne halusin tehdä oman puuhamaani. Jos näen, että jollekin konsertille tai tapahtumalle on tilausta, se on helposti järjestettävissä, Karvonen hymyilee.
Puskaradio toimii
Vaikka ensimmäinen konsertti pidettiin jo viime kesänä, avasi Niinilehdon Tupa ovensa yleisölle varsinaisesti joulukuussa. Tuolloin järjestettiin kolmena viikonloppuna vanhojen joulujulisteiden näyttely. Lisäksi tuvassa pidettiin joulukonsertti, jossa esiintyi pop-kanteletar Ida Elina.
− Meille mahtuu maksimissaan 100 henkilöä, kun parvikin on käytössä. Ensimmäiseen konserttiin tuli väkeä paikalle niin paljon, että emme saaneet kaikkia mahtumaan sisälle, Reijo Karvonen kertoo.
Sen jälkeen puskaradio on kiirinyt ja Niinilehdon tuvassa on järjestetty yksityisjuhlia aina synttäreistä muistotilaisuuksiin. Tietysti tilaisuuksiin tarjotaan myös musiikkia.
Lisärakennus rakennettiin ELY-keskuksesta saadulla poikkeamisluvalla. Lisäksi Ikaros Musiikki Oy sai rakentamiseen yrityksen investointitukea maaseuturahastosta Päijänne-Leader ry:ltä.
− Kaikki päättyi onnellisesti, mutta täytyy myöntää, että prosessi oli aika takkuinen, eikä yrittäjää mielestäni tuettu haun aikana tarpeeksi. Mutta positiivisella puolella nyt ollaan, Reijo Karvonen toteaa.
Bändien koutsausta
Vaikka Karvonen asuu suurimman osan viikostaan Sysmässä, löytyy hänen toinen kotinsa ja työpaikkansa Helsingistä. Konserttikeskus ry:n taiteellisena koordinaattorina hän valmentaa bändejä ja näiden uusia ohjelmia valmiiksi koulu- ja päiväkotikiertueita varten.
Konserttikeskuksen kautta järjestetään vuosittain 1200-1500 lastenkonserttia 40 erilaisen ohjelman voimin. Vain tusina noin 100 uudesta ehdokasohjelmasta valitaan valmennettavaksi ja kiertueelle.
− Helsingistä ei oikein löydy bändeille sopivaa valmennuspaikkaa. Tarkoituksena onkin, että teemme jatkossa koutsausta myös täällä Niinilehdon Tuvassa, Reijo Karvonen kertoo.
Konserttikeskuksen valmennusmetodiin kuuluu, että valmis ohjelma esitetään kohdeyleisölle ja videoidaan.
− Täällä koutsattavat bändit vievät konserttinsa Sysmän kouluille. Toiminta on kouluille ilmaista ja palvelee näin ollen alueen asukkaita ja on samalla aivan uusi ulottuvuus alueen kulttuuritoimintaan.
Sysmässä toiminta koettiin niin kiinnostavaksi, että kunta halusi liittyä mukaan myös Konserttikeskuksen Konsertti joka kouluun -järjestelmään. Sen avulla jokaiselle kunnan lapselle taataan yksi koulukonsertti vuodessa.
− Toiminta on kunnalle edullista ja maksaa bändin koosta riippuen 1,12 – 2 € per oppilas. Kunta saa vuosittain valita tarjonnastamme haluavansa musiikkityylit. Valittavaa on aina klassisesta räppiin ja kaikkea siltä väliltä, Karvonen summaa.
Uusia elämyksiä alueelle
Reijo Karvonen haluaa tarjota musiikin muodossa Niinilehdon tuvassa uusia ja erilaisia elämyksiä. Yrityksensä kautta hän voi myös tarjota valmennusta uusille bändeille tai artisteille. Lisäksi konsertit tulevat olemaan osa tuvan toimintaa.
− Tarkoituksena on mennä sisältö ja laatu edellä. Meillä tarjottavan musiikkitarjonnan pitää olla sellaista, mitä Sysmässä ei normaalisti ole.
Lapsille ja perheille suunnatut konsertit tulevat kuulumaan ohjelmistoon, onhan Karvosella kontaktit jo valmiina.
− Pienet kokoonpanot mahtuvat tupaan esiintymään. Samalla tiedän työni kautta, että meille tulevat esitykset ovat parasta, mitä lapsille on tarjolla live-musassa.
Karvonen on itsekin soittanut satoja koulukonsertteja 1980-luvulta 2000-luvun alkuun.
− Se oli tietysti vähemmän mediaseksikästä hommaa, ei siitä lehdissä kirjoiteltu. Mutta esiintymistarve tuli tyydytetyksi. Tein myös lapsille levyjä.
Karvonen sanookin, että lapset ovat paras yleisö, mitä on saatavilla.
− On todella vaativaa ottaa lapsiyleisö haltuun. Jos lasten mieli ei tempaudu esityksestä mukaan, he alkavat tekemään jotakin muuta. Aikuisethan käyttäytyvät, vaikka eivät tykkäisikään, Karvonen toteaa.
− Siinä mielessä lapsille esiintyminen on parasta koulua, mitä bändit ja esiintyjät voivat käydä. Kun klaaraa lapsikeikat, on sen jälkeen kaikki muu helppoa, Karvonen lisää.
Niinilehdon Tuvan kotisivut >>
Pääkuvassa: Reijo Karvonen musisoi nyt Niinilehdon Tuvan parvella, kun isommat keikka-areenat ovat jo jääneet taakse.
Teksti ja kuvat, ellei toisin mainittu: Ulla Harju/Hämeenraitti