Jos on ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä valtakunnallisia kyläpäiviä eli Lokaalia, voi ihminen olla ulalla useasti. Varsinkin, jos ei koskaan edes ole ollut vieraana kyseisessä tapahtumassa. Eikä todellakaan tiedä tapahtumasta ennalta yhtään mitään.
Hyppäsin järjestelyihin kuin liikkuvaan junaan. Keväällä kuulin sanan LOKAALI. Se järjestetään Päijät-Hämeessä 10.-11.9.2016. Kaikki muut järjestelyjä jo aloitelleet olivat minulle uusia tuttavuuksia. Mukavan oloisia. Hieman ”maalta”. Mutta pääasiassa hyvällä tavalla.
Oma roolini Lokaalin järjestelyissä kirkastui matkalla. Matka oli mielenkiintoinen. Mutkia oli joitain. Jossain vaiheessa mieleen hiippaili pelko: joku varmasti unohtuu tai menee pieleen…
Kyselin muilta vielä syksyisenä, mutta aurinkoisena perjantaina eli tapahtuman aattona: montako esiintyjää sunnuntain juhlaan tulee? Paikka piti laittaa kuntoon etukäteen. Ei tietoa määrästä.
No, soitetaan esiintyjälle. Puhelu loppui: Ei ole esiintyjää.
Valmisteluissa oli tapahtunut tietokatkos. Ei aikaa, eikä järkeä etsiä syyllisiä vaan mietintään: mitä tilalle?
Vanhan koulukaverini vaimo on heinolalainen nimekäs artisti. Tasan 15 vuotta valmistumisesta. Mahtaakohan koulukaverini muistaa minua.
Soitan koulukaverilleni eli ”miehelle”.
Minä: ”Moi, muistatko mut?”
Mies: ”Tottakai!”
Minä: ”Pääsiskö sun vaimo laulamaan meidän juhlaan sunnuntaina?”
Mies: ”Vaimoni ei valitettavasti pääse, meillä on jo muuta ohjelmaa sovittuna.”
Minä: ”Olisko sulla muuta paikallista esiintyjää heittää tilalle, esim. Apulanta tai joku?”
Mies: *nauraa* ”Soita Vallulle. Vallu vois olla hyvä siihen tilaisuuteen.”
Taas puhelin kouraan ja soittelemaan. Nyt puhelun kohteena täysin vieras mies: Vallu Lukka.
Minä: ”Meillä olis tällaset valtakunnalliset kyläpäivät viikonloppuna ja tossa ylihuomenna tarvittais joku esiintymään Heinolan WPK-talolle. Pääsisitkö sinä?”
Vallu: ”No mä olen lauantaina illalla Helsingissä keikalla, mutta ei mulla sunnuntaille ole mitään. Voisin tulla.”
Minä: ”Hienoa, tapahtuma alkaa klo 11.00, joten pääsetkö paikalle hetkeä ennen sitä?”
Vallu: ”Toki! Laitatko vielä vaikka sähköpostilla mihin olen tulossa, niin osaan varautua…”
Ja paikalla olleet tietää, että Valluhan osasi varautua. Keikkasetin sisältö tosin eli vielä viime hetkiin asti. Mutta sen setin voima aktivoi yleisön kyynelkanavat, laittoi laulamaan mukana ja vaikka mitä!
Ja taas oli suomalainen sananlasku oikeassa: Onni onnettomuudessa!
Jossain vaiheessa kesää rupesin jo miettimään: harmittaa, ettei ensi vuonna ole itse järjestämässä. Alkoi hahmottumaan, miten homma kannattaisi hoitaa. Vaan Lokaalin perinteiden mukaisesti tapahtumapaikka siirtyy joka vuosi uuteen kohteeseen ja sitä kautta järjestäjätkin vaihtuvat. Parannettavaahan aina jää ja kuten äskeinen esimerkki osoitti: tuplatsekkaa kaikki!
Mutta tapahtuman jälkeen sainkin kutsun isolle kirkolle kertomaan tämän vuoden tapahtumajärjestelyistä ensi vuoden porukalle. Samalla kertoisin: mitä tekisimme toisin? Varmasti joitain asioita. Mutta se mistä voimme olla erityisen ylpeitä: Päijät-Hämeen maisemat ja puitteet! On meillä muutes hienot mestat, niitä ei muutettaisi mihinkään. Ja Vallu pyydettäisiin varmasti ensi vuonnakin esiintymään!
Pidimme palautepalaverin jo omalla porukalla. Sillä loistavalla porukalla, jonka voimin saimme upean Lokaalin tänä vuonna kasaan. Kysyin heiltä mitä kerron terveisinä ensi vuoden porukalle? Oman porukan neuvo minulle: ”ei pidä neuvoa liikaa, jotta ensi vuoden järjestelyt eivät sujuisi meidän Lokaalia paremmin!”
On se aika hassu tuo meidän porukka.
Parasta järjestelyitä tehdessä ja asioita suunniteltaessa oli kaikki se tuki mitä ympärillä oli: Se oma porukka! Yksin tällaista ei saisi kasaan ja en edes haluaisi yrittää. Kokemusten jakaminen toisten kanssa on parasta!
Tämän jutun kirjoitti perhokalastusmestari Vääksystä eli Henna Pirkonen, Päijänne-Leaderin viestintäassistentti. Kuva on napattu Irlannin opintomatkalta.
Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
