Huhtikuun alussa järjestetty maaseutuyritysten Yrittäjäinfo kokosi Renkoon yli 50 osallistujaa. Aamupäivän aikana saatiin aimo annos tietoa maaseudun yritysten rahoitusmahdollisuuksista.
Suomen Yrittäjien ja MTK:n yrittäjäkiertue kokosi Tulinummeen yli 50 osallistujaa. Tilaisuudessa kuultiin, että rahoitusta on saatavilla sekä Hämeen ELY-keskuksen että alueen Leader-ryhmien kautta. Maaseutuyritysten on mahdollista saada investointitukea aineellisiin ja aineettomiin investointeihin. Lisäksi yritys voi selvittää investoinnin toteutumisedellytyksiä toteutettavuustutkimuksella, jossa hyväksyttävät kustannukset ovat asiantuntijapalveluita. Tarjolla on myös perustamistuki, jossa niin ikään tuetaan ulkopuolisia asiantuntijapalveluita. Perustamistuessa toimilla pitää olla myös uutuusarvoa.
Sekä Hämeen ELY-keskuksella että Hämeessä toimivilla Leader-ryhmillä on omat valintakriteerinsä.
─ Meidän valintakriteereidemme kolme tärkeintä painopistettä on työpaikkojen muodostuminen, yrityksen uudistuminen sekä yhteistyö, Hämeen ELY-keskuksen asiantuntija Kari Palvaila kertoi.
LounaPlussa ry:n toiminnanjohtaja Tuula Kallioinen tähdentää, että Leader-ryhmissä paikalliset ihmiset päättävät paikallisista asioista.
─ Me toimimme ruohonjuuritasolla. Kaikkien ryhmien valintakriteerit ovat erilaisia alueesta riippuen, Kallioinen sanoi.
Leader-ryhmiä ohjaavat samat lait ja asetukset kuin ELY-keskusta. Ero on kuitenkin siinä, että Leader-ryhmässä yhdistyksen hallitus tekee päätökset.
─ Meille voi tulla vaikka kuinka hullun idean kanssa juttelemaan. Jos ideassa on potentiaalia, voimme yhdessä lähteä työstämään sitä eteenpäin, Linnaseutu ry:n toiminnanjohtaja Jussi Pakari kertoi.
─ Jo edellinen toimintakausi näytti, että Leader-rahoitus on sujuva instrumentti. Nyt kun tämäkin toimintakausi lähtee pikkuhiljaa rullamaan, rahoitusta voi saada erilaisiin investointeihin ja rakennushankkeisiin, toiminnanjohtaja Esko Pietari EMO ry:stä totesi.
Yrittäjäinfossa kuultiin myös, että yritysten on mahdollista saada apua byrokratiaan ja hakemusten tekemiseen. Esimerkiksi ProAgrialla on käynnistynyt HYMY-hanke, joka auttaa Forssan seudulla, Hattulassa ja Janakkalassa yrityksiä nimenomaan rahoitushakemusten ja liiketoimintasuunnitelman teossa. Myös alueen kehittämisyritykset, Hämeen Yrittäjät sekä uusyrityskeskukset osaavat auttaa eteenpäin.
Teksti ja kuvat: Ulla Harju / Hämeenraitti