Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Maaseudun yritysten väliaikaisen tuen haku jatkuu

Maaseudun yritysten väliaikaisen tuen hakuaika jatkuu kesäkuulle 2021 saakka. Uusien ehtojen mukaan tukea voi saada 2000–80 000 euroa. Asetusmuutos on voimassa 31.12.2020 alkaen ja koskee tämän jälkeen jätettyjä hakemuksia.

Maaseudun yritysten väliaikainen tuki auttaa yrityksiä, joiden taloudellinen tilanne on heikentynyt koronaviruspandemian aiheuttamien markkina- ja tuotantohäiriöiden takia. Tuen tavoitteena on helpottaa yritysten sopeutumista covid-19-viruksen aiheuttamaan poikkeustilanteeseen ja jatkamaan toimintaansa kannattavasti sekä turvaamaan työpaikkoja siirryttäessä kohti normaaliolosuhteita.

Tukea voi hakea uudelleen, jos aiempi hakemus on hylätty sen takia, että kustannukset eivät ole riittäneet tuen vähimmäismäärään.

Jos yrittäjä on jo saanut tukea, hän voi hakea tukea tukijakson päättymisen jälkeen alkavalle toiselle, enintään 6 kuukauden pituiselle jaksolle. Vaikka yrittäjä hakisi tukea useammalla hakemuksella, yksi yrittäjä voi saada yhteensä korkeintaan 80 000 euron tuen.

Tukea haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa (https://hyrra.ruokavirasto.fi). Hyrrän etusivulta valitaan ”Asioi yrityksen tai organisaation puolesta” ja kirjaudutaan sisään henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla (HST-kortti). Tukimuodoksi valitaan ”Maaseutuyritysten ja maatalouden väliaikainen tuki” ja kohdennetuksi toimeksi ”Maaseutuyritysten väliaikainen tuki”.

Päätökset tuen myöntämisestä tekevät alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Joulukuun puoliväliin mennessä maaseudun yritysten väliaikaista tukea on myönnetty yli 400 yritykselle, noin 3,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja yrittäjälle:
Lisätiedot tuesta ja sen hakemisesta: www.ruokavirasto.fi/koronarahoitus
Yritys-Suomen puhelinpalvelu, puh. 0295 020 500

Alueelliset ELY-keskukset: www.ely-keskus.fi

Lähde: https://news.cision.com/fi/ruokavirasto/r/maaseudun-yritysten-valiaikaisen-tuen-haku-jatkuu,c3263193

Kaikki