Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Leader-kehittämishankkeiden pariin!

Olen uusi Leader-kehittämistukien käsittelijä Hämeen ELY-keskuksessa. Yritän sovittaa koon 37 jalkaani reippaasti yli 40 numeron saappaisiin: edeltäjäni Ari Lindqvist on ollut EU-jäsenyyden alusta asti Leader-toiminnassa mukana ja tunsi asiat etu- ja takaperin. HUH! Hain tehtävää mottonani, että vierivä kivi ei sammaloidu. Muutaman kuukauden kokemuksella voin sanoa, että se onkin osoittanut toimivaksi motoksi: on erittäin virkistävää opetella uusia asioita. Senkin tällä muutaman kuukauden kokemuksella voin jo todeta, että tämä työ on aivan huippua! Että virkamies voi tuntea näin suurta työniloa! Leader-hankkeet ovat ihmisen kokoisia ja konkreettisia, ja on ilo olla mukana tukemassa kansalaisten innolla suunnittelemia ja toteuttamia hankkeita. Olen konkreettisesti istunut tuetulla tuolilla ja lähes vedet silmissä kuunnellut yhdistysaktiivin kertomusta siitä, miten Leader-tuella on helpotettu heidän toimintaansa. Hoidan ELY-keskuksen puolelta EMO ry:n, Linnaseutu ry:n ja LounaPlussa ry:n kehittämishankkeiden asioita. Vaikka olenkin hiihdossa perinteisen tyylin naisia, niin toivottavasti muuten elämässäni voin ajatella asioita uudesta vinkkelistä.
Monesti todetaan, että parasta työssä ovat ihmiset, mutta kun tässä kohtaa se on aivan käsittämättömän ihanaa! Toimintaryhmien toiminnanjohtajat ja muu toimistojen väki ovat ammattitaitoisia, hauskoja ja toivottavasti jatkossakin kanssani yhtä pitkämielisiä. Olen tutustunut jonkin verran myös toimintaryhmien hallituksiin ja sielläkin on osaavia ja innostuneita ihmisiä.
Ai niin, kuka olen: Nimeni on Tuija Hippeläinen. Koulutukseltani olen agrologi ja hallintotieteiden maisteri. Kotoisin olen Etelä-Karjalasta, mutta Hämeessä olen asunut jo lähes puolet elämästäni. Olen keski-ikäinen täti-ihminen, jolla on pitkä kokemus maataloushallinnosta, mutta kehittämisasioiden parissa olen siis aivan vihreä. Pitkäaikaisin kokemukseni on maatalouden investointitukien parissa. ELY-keskuksessa käsittelen Leader-asioiden lisäksi oikaisuvaatimuksia ja takaisinperintöjä.

 
Kirjoittajana blogissamme toimi tällä kertaa Hämeen ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Tuija Hippeläinen.
 
 
 

Kaikki