Virolaiset ja latvialaiset tutustuivat Hämeen ja Pirkanmaan maaseutukohteisiin
Hauhon Lautsialle kokoontui syyskuussa monikymmenpäinen joukko suomalaisia, virolaisia ja latvialaisia tutustumaan Hämeenlinnan seudun ja Pirkanmaan maaseutukohteisiin. Opintoretket olivat osa kansainvälistymishanketta, jossa maaseutuyrittäjille ja -toimijoille tarjotaan erilaisia kouluttautumis- ja tapaamistilaisuuksia.
Kolmen päivän aikana vieraat pääsivät tutustumaan monipuolisten opintoretkien avulla suomalaiseen maaseutuun. Yksi retkistä suuntautui Pirkanmaalle, jossa vieraille esiteltiin Ilolan maatilan toimintaa, Nuutajärven lasikylää sekä pienpanimotoimintaa. Lisäksi vieraat kävivät tutustumassa hyvinvointipalveluita tuottavaan pienyritykseen sekä Tarttis-torin toimintaan.
Opintoretken ensimmäisessä kohteessa Ilolan maatilalla vieraat pääsivät tutustumaan ja näkemään monipuolisen maaseutumatkailukohteen toimintaa. Ilolan tila sijaitsee Metsäkansan kylässä Valkeakoskella ja tänä päivänä tila on luomumaatila. Eri tiloissa – päärakennuksessa, Wanha-asemalla ja Pietolan pitokartanossa – voi majoittautua, juhlia ja ruokailla. Lisäksi pihapiirissä toimii ratsutalli ja myös muita maatilan eläimiä riittää ihailtavaksi ja rapsuteltavaksi. Wanha-asemalta löytyy myös lähipuoti.
─ Järjestämme vuosittain monenlaisia juhlia syntymäpäivistä häihin. Lisäksi meillä käy paljon lapsiryhmiä tutustumassa maatilan elämään ja eläimiin, tilan emäntä Kirsi Ilola-Ollikka kertoi.
Kansainvälisiä vieraita Ilolassa käy ympäri Eurooppaa. Jos tila vaikuttaa tutulta, on sen voinut myös muutama vuosi sitten bongata tv-sarjasta Maatilan Prinsessa.
Halukkaat saivat myös kokeilla lasinpuhallusta Nuutajärvellä Lasisirkuksen johdolla. Tarkoituksena oli saada lasista aikaan pallo ja tuloksena oli monenlaisia lasiesineitä.
─ Lasia pitää puhaltaa alkuun todella varovaisesti ja vasta lopussa kunnolla. Muutoin pallosta ei tule oikean muotoista, Lasisirkuksen Johannes Rantasalo neuvoi.
Akaalla opintoretkeläiset pysähtyivät Hobbing Brewsters Beer Companyn tiloissa kuulemassa, miten pienpanimotoiminta Suomessa toimii. Samalla kuultiin kattava kuvaus siitä, miten olutta valmistetaan. Hobbing Brewsters on myös saanut Leader-rahoitusta käymistankkien ja pullotuskoneen hankintaan.
─ Alkon ja kauppojen lisäksi tuotteitamme on tarjolla baareissa ja ravintoloissa ympäri Suomen. Kesän lopulla IPA-oluemme valittiin Suomen Paras Olut -kilpailussa parhaaksi olueksi vaaleiden ja keskitummien alejen sarjassa, pienpanimon toimitusjohtaja Kimmo Kyllönen kertoi.
─ Ostin talon 15 vuotta sitten perheelleni. Asumme edelleen talossa toisella puolella ja toinen puoli on yrityskäytössä. Vuokraan myös tiloja eteenpäin, joten täällä on järjestetty esimerkiksi konsertteja ja pilates-tunteja, Paasian yrittäjä Jaana Kari kertoi.
─ Järjestämme toritapahtumia joka kolmas viikko aina syyskuusta toukokuulle. Myynnissä on leivonnaisia, käsitöitä ja muun muassa jauhoja ja hunajaa, Sointu Simola toripäivää organisoivasta paikallisesta kyläyhdistyksestä summasi.
Yrittäjävaihto hyödyllistä
─ Halusin nähdä, millaista kodinomainen majoitus Virossa on. Minua kiinnosti paikallinen ruoka ja näimme upeita kartanoita ja luontopolkuja. Oli hienoa nähdä, miten Virossa on suhteellisen lyhyessä ajassa kunnostettu paikkoja EU-rahan avulla. Sain lyhyessä ajassa paljon uutta oppia, Pauliina Lunna kertoi.
Vastavuoroisesti Lunna sai virolaisen Sirje Kuusikin ja hänen miehensä vieraakseen Kotkaan kolmen päivän ajaksi. Vieraille esiteltiin niin ikään oman yrityksen ja alueen toimintaa.
─ Suosittelen vaihtoa ehdottomasti myös muille. Lähteminen oli todella yksinkertaista ja helppoa. Kynnys lähteä mukaan on hyvin matala, koska matkat ja majoitus maksetaan. Omasta aikataulusta löytyy varmasti pieni väli vaihdolle, Pauliina Lunna hymyili.
Pääkuvassa: Lasisirkuksen Johannes Rantasalo ja Alma Jantunen näyttivät mallia siitä, miten lasista saadaan puhaltamalla pallo.
Teksti ja kuvat: Ulla Harju/Hämeenraitti