Kylälle asumaan -illat tuovat verkon välityksellä kylien elämän ja asumismahdollisuudet maallemuutosta kiinnostuneiden luokse.
Tutustumisiltojen aikana 3-4 kylää samalta maantieteelliseltä alueelta esittelee yleisölle kotikyläänsä omin sanoin, kuvin ja videoin. Kylän asukkaat ja aktiivit kertovat, millainen paikka heidän kotikylänsä on asua ja elää sekä esittelevät kylän tunnelmaa ja syitä, jotka saavat heidät viihtymään kylällä.
Kylälle asumaan -tutustumisiltojen idean on kehittänyt Pohjois-Savon kyläasiamies Merja Kaija, joka tuntee kyläkentän asukashankinnan haasteet. Työryhmä koostuu Kaijan lisäksi Suomen Kylät ry:n viestintätiimistä, johon kuuluu myös maallemuuttoasiamies Johanna Niilivuo. Illat järjestetään yhteistyössä maakunnallisten kyläyhdistysten kyläasiamiesten kanssa.
Kanta-Hämeen illan taustalla häärii Hämeen Kylät ry:n kyläasiamies Elina Leppänen.
— Maallemuuton edistäminen ja maaseutuasumisen kehittäminen ovat tänä vuonne nousseet kärkiteemoiksi Suomen Kylät ry:n toiminnassa. Omalta osaltani haluan olla nostamassa esille meidän upeita kyliä, joita on yli 4000 Suomen päästä päähän. Kaikissa kylissä ei toki ole aktiivista toimintaa, mutta toisaalta meillä on todella paljon toimeliaita kyliä, joissa talkoohenki on voimissaan ja yhteisöllisyys vahvaa. Kylälle asumaan -illoissa nostetaan kylät esille ja kyläläiset pääsevät itse kertomaan, miksi heidän kylälleen kannattaa muuttaa, kertoo Suomen Kylien maallemuuttoasiamies Johanna Niilivuo.
Kylälle asumaan -illassa kyläläiset itse kertovat, mikä saa heidät viihtymään kotikylällään
Kylälle asumaan –tutustumiskiertue alkaa 14.4. Lapista, jolloin esittelyvuorossa ovat Rovaniemellä sijaitseva 23 asukkaan Niesi, Kolarin ja Kittilän alueilla sijaitseva 350 asukkaan Ylläsjärvi sekä Sallassa sijaitseva Kursu.
Kylälle asumaan -ilta jalkautuu 28.4. Kanta-Hämeeseen, jossa 28.4. puheenvuoron saavat kyläyhdistykset neljältä kylältä: Leppäkoski (Janakkala), Liesjärvi (Tammela), Läyliäinen (Loppi) sekä Ypäjänkylä (Ypäjä).
— Kanta-Hämeen illassa on hieno kattaus ihan erilaisia kyliä. Liesjärvi on pieni kylä kansallispuiston kupeessa ja siellä on jopa vuokra-asuntoja, esimerkiksi kylätalolla. Leppäkoskella ja Läyliäisillä on mukavat kyläkoulut ja edullisia kunnan tontteja. Ypäjänkylä on puolestaan avaraa joki- ja peltomaisemaa sekä hevosia, tiivistää kyläasiamies Elina Leppänen, ja hienoa kylätoimintaa jokaisessa.
Kylälle asumaan -illat järjestetään verkossa ja niihin voi ilmoittautua Suomen Kylien verkkosivuilla suomenkylat.fi
KUVA (Hämeen Kylät ry): Tammelan Liesjärvellä voi asua vaikka idyllisellä kylätalolla vuokra-asunnossa.
Yhteystiedot ja haastattelut:
Kylälle asumaan -iltojen toteutus
Merja Kaija
Kyläasiamies / Pohjois-Savon Kylät ry.
045 179 1070
Johanna Niilivuo
Maallemuuttoasiamies / Suomen Kylät ry.
045 341 0384
Lapin Kylälle asumaan -ilta 14.4.2021
Pirjo Riskilä
Kyläasiamies / Lappilaiset Kylät ry.
040 149 5919
Kanta-Hämeen Kylälle asumaan -ilta 28.4.2021
Elina Leppänen
Kyläasiamies / Hämeen Kylät ry.
040 094 4868
Kylien yhteyshenkilöt Kanta-Häme:
Liesjärven kyläyhdistys Heli Halonen 0503407944
Leppäkosken kyläseura Mika Huuskonen 0503545998
Läyliäisten kyläyhdistys Kaisa Ketonen 0505992091
Ypäjänkylän Kyläyhdistys Veli-Tapio Kangasluoma 0505201386