Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Koko perheen boheemi luomutila

Päivä kesän lopulla Hakolan marjatilalla Janakkalan Tanttalassa alkaa aikaisin. Kello viideltä aurinko heräilee taivaanrannassa samaan aikaan tilan emännän Outi Koskisen kanssa. Ensimmäiset vadelmat pitää antaa kylällä asuvalle kauppiaalle, joka ottaa ne mukaansa Riihimäellä sijaitsevaan kauppaansa. Pian tilan päärakennuksessa vaivataan pullataikina kohoamaan ja hyytelökakut hyytymään kesäkahvilaa varten.
Suurimman osan päivästä Outi Koskinen emännöi tilaa ja ottaa vastaan marjanpoimijoita pihapiirissä olevassa kesäkahvilassa. Itsepoiminta alkaa arkisin kahdeksalta ja kymmenen jälkeen pelto on yleensä jo täynnä marjastajia.
Tila on ollut suvun omistuksessa jo vuosikymmeniä.
─ Isoisäni vanhemmat vaihtoivat tilan aikoinaan Kalle Hakolalta ja tilan nimi on pysynyt siitä lähtien. Aikoinaan tämä oli Monikkalan kartanon torppa, Outi Koskinen kertoo
Koskisen isä kuoli 1984 ja kuoleman jälkeen Outin äiti Päivi jäi viljelemään viljatilaa, vaikka tekikin töitä samaan aikaan muualla. Outi asui lapsuutensa Turengissa omakotitalossa Paturin kentän kupeessa ja muutti vasta aikuisena Hakolaan. Lapsena Hakolassa – tai Tanttalassa niin kuin silloin sanottiin – käytiin vain hommissa.
─ Sanoin silloin, että Tanttalaa ei saa myydä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1990 muutin aina kesäksi asumaan nyt jo palaneeseen pihamökkiin, Koskinen muistelee.
Tilan vanha päärakennus oli purettu vuonna 1980 huonon kuntonsa vuoksi, mutta pihapiirissä on jo jonkin aikaa komeillut uusi puinen päärakennus, johon Outi muutti perheensä kanssa 90-luvun lopulla. Nyt pihapiiriin on myös nousemassa aikoinaan palaneen pihamökin tilalle uusi rakennus. Rakennukseen tulee keittiö, varastotilaa ja hunajan linkoomo. Sinne siirtyvät myös kesäkahvila sekä myymälä ja yläkertaan saadaan kurssitilaa.
─ Tilasta on puutetta koko ajan. Uuden piharakennuksen myötä saamme toimintoja siirrettyä pois omasta kodistamme.

Uusi päärakennus sijaitsee keskellä tilaa.
Mehiläiset tulivat jäädäkseen
Kun aurinko on jo kivunnut ylemmäs, tuo perheen vanhin tytär Hilma itse leipomiaan juustokakkuja kesäkahvilaan. Pihapiirissä juoksentelee vapaana parisenkymmentä kanaa sekä kolme kukkoa, ja toukokuussa syntyneet tiput tepastelevat jo varmoin askelin pitkin tiluksia. Kissanpennut on puolestaan pantu telmimään verannalle ja lampaat määkivät pihapiirin aitauksissa.
Nuorempi tytär Selma on menossa pellolle keräämään vadelmia. Kaikki perheen viisi lasta – Hilma, Selma, Santra, Senja ja Aarne – osallistuvat tilan töihin omalla tavallaan. Outin mies Mika pääsee puolestaan kesällä kolmeksi viikoksi lomarengiksi tilalle, kun oma palkkatyö siirtyy lomalle. Myös isovanhemmat osallistuvat töihin eri tavoin.
Kanat ja kukot tepastelevat pihapiirissä vapaina.
Luomutilalla viljellään pääasiassa vadelmaa, jota kasvaa suorissa pensasriveissä aavalla pellolla. Myös suomalaisten suosikeiksi uudestaan nousseet herukkapensaat valtaavat yhä enemmän tilaa. Lisäksi Hakolassa viljellään mansikkaa, marja-aroniaa ja pensasmustikkaa. Onpahan tiluksilla 50 omenapuutakin sekä sipulia, hernettä ja viljaa. Tilalla on myös 40 mehiläispesää.
Mehiläiset saapuivat tilalle kuin varkain samaan aikaan vadelmien kanssa vuonna 2007.
─ Kissanpentumme leikkivät pensaikossa ja niiden ympärillä pyöri mehiläisiä. Menin pelastamaan kissoja, jonka jälkeen mehiläisparvi kiinnittyi navetan piippuun. Juuri silloin päätin, että minusta tulee mehiläistarhaaja, vaikka en tiennyt asiasta yhtään mitään. Naapuri opasti minut tarhauksen saloihin ja innostuin asiasta niin, että suoritin Mustialassa mehiläistarhaajan ammattitutkinnon. Nyt opetan itse pääkaupunkiseudulla tarhausta, ja meillä käy tilalla opiskelijoita tutustumassa tarhaukseen, tilan emäntä hymyilee.
Kylän noita-akka
Puoliltapäivin on lounas valmis tarjoiltavaksi kaikille tilalla työskenteleville ja pöydän täyttää iloinen puheensorina. Lounaan valmistaa kesäisin useimmiten joku perheen viidestä lapsesta ja se tarjoillaan päärakennuksessa. Tila työllistää kesäisin Koskisen perheen lisäksi myös naapurin nuorisoa.
─ On ihanaa, kun voin tarjota omille ja kylän muille nuorille kesätyöpaikan ja maksaa siitä vielä palkkaakin. Vaikka työ on rankkaa hommaa, kuulee pellolta usein naurunremakkaa ja porukka käy tässä meillä yhdessä syömässä. Toiveena olisikin, että meillä olisi pellolla aina nuorisoa töissä, vaikka omat lapset aikoinaan lähtevätkin, Outi Koskinen hymyilee.
Koskinen on aina halunnut maanviljelijäksi, mutta teki harharetken kasvatustieteisiin. Hän kävi aikoinaan opiskelemassa kasvatustieteitä, sosiologiaa sekä sosiaalipsykologiaa ja teki opettajan töitä sekä toimi kouluttajana Mannerheimin Lastensuojeluliitolla. Hän rakastaa edelleen suuresti myös opettamista.
─ Koska sanoin isän kuoleman aikaan, että tilaa ei saa myydä, olin velvollinen jatkamaan toimintaa ja halusin saada toiminnan kannattamaan.
Luomuun tila siirtyi 2010-luvun alussa.  Kaikki muu on tilalla luomua, paitsi mehiläiset, joille annetaan tavallista suomalaista sokeria. Kotimaista sokeria käytetään myös hilloissa ja mehuissa.
─ Se on yhden ihmisen protesti. Käytän mieluummin suomalaista sokeria kuin Thaimaassa tai Brasiliassa tuotettua luomusokeria. Luomusokeria ei Suomesta tai Euroopastakaan valitettavasti vielä saa.  Tässä asiassa kotimaisuus painaa minulla vaakakupissa enemmän.
Luomutilaan siirtyminen on kuitenkin ollut luonnollinen osa tilan kehitystä.
─ Lastenkin takia on tärkeää pohtia, millaisia jäämiä he saavat ruuasta. Olen myös hieman boheemi tyyppi, mietin muun muassa mihin rikkaruohotkin voisi käyttää. Minulle sanotaankin usein, että olen semmoinen noita-akka. En heitä oikeastaan mitään pois ja kuivaan esimerkiksi mansikan kannat ja käytän niitä teesekoituksiin, Outi Koskinen kertoo.
Hakolan marjatilan pitäminen on elämäntapa, joka työllistää kesäisin koko perhettä. Naiset kolmessa sukupolvessa eli tilan vanhempi emäntä Päivi Sainio, Outi Koskinen sekä hänen lapsensa Hilma ja Selma keräävät vadelmia pellolta.
Naapurin pariskunta pistäytyy samalla kesäkahvilassa ostamassa tuliaisia vanhalle tädille. Mukaan lähtee sekä kuusenkerkkäsiirappia että keltaisia ja punaisia vadelmia. Ne ovat hyvä tuliainen ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Kun naapurilta kysyy, mitä hänelle tulee tilasta mieleen, on vastaus ”Boheemi luomutila”. Outi Koskinen purskahtaa nauruun.
─ Mitäs minä juuri sanoin!
Nauru raikaakin tilalla usein ja naapurit käyvät juttusilla tai kylässä. Yhdessä järjestetään pihakirppiksiä ja muita tapahtumia, välillä hoidetaan naapurin lapsia ja annetaan vertaistukea.
─ En asunut lapsuuttani kylällä, mutta kylä ja sen yhteisö ovat minulle todella tärkeitä. Pieni kyläyhteisö on niin upea. Jos apua tarvitsee, voi vain soittaa jollekin naapureista. Kyläyhteisöt ovat suuria voimavaroja, joita pitää vaalia. Samaa mieltä olen myös kyläkouluista.
Pienuuden kauneus
Eläimet kuuluvat Hakolan tilan elämään. Outi Koskisen mukaan kissanpennut ovat tulleet taloon jäädäkseen.
Outi Koskisen mukaan Suomessa pitäisi löytää pienuuden kauneus. Maaseudulla ja kylissä on vaikka minkälaisia upeita vierailupaikkoja – kylätaloja, maatiloja, kauppoja ja matkailukohteita – kun vain uskaltaa lähteä matkaan. Koskinen onkin maaseudun vankka puolestapuhuja. Oman panoksensa maaseudun elävöittämiseksi hän antaa Leader Linnaseudun hallituksessa. Hämeenlinnan seudulla toimiva Linnaseutu ry on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä, jotka myöntävät rahoitusta maaseudun yrityksille ja yhdistyksille.
─ Leader-toiminta on juuri sitä mitä tarvitaan, jotta voimme pitää maaseudun asuttuna ja houkuttelevana. Maaseudulle pitää saada sopivassa tasapainossa ihmisiä asumaan ja toisaalta vierailemaan niitä, jotka haluavat vain pistäytyä maaseudulla kokemassa ja nauttimassa tapahtumista ja toiminnasta. Ja mikä voisi olla parempaa kuin rauhoittua pellolla, kun tuuli humisee korvissa ja ajatukset rauhoittuvat, Koskinen maalailee.
─ On hienoa huomata, miten ihmiset tietävät omasta paikallisesta toiminnasta niin paljon ja ovat toiminnassa sisällä. Samalla kuulee ja oppii muiden alueiden asioista sekä tapahtumista ja toiminnasta.
Leader-hallituksessa työskentelyssä mukana on tietysti myös vastuu siitä, että rahat ohjattaisiin hyvään ja tulokselliseen toimintaan.
─ Kyllähän se aina vähän jännittää, mutta meillä onneksi Linnaseudun henkilökunta tekee pohjatyön niin hyvin, että päätöksiä on helppo tehdä. Olen lisäksi yltiöoptimistinen. Uskon, että kun yhdistys tai yritys jaksaa nähdä niin suuren vaivan hakemuksen tekemiseen, on toimintaa ja sen kannattavuutta mietitty ihan oikeasti.
Hyvistä hankkeista Outi Koskinen nostaa esille muun muassa pienet teemahankkeet, joissa voidaan auttaa montaa yhdistystä niiden pienissä, tärkeissä hankinnoissa, remonteissa ja investoinneissa. Rahoituksella on hankittu muun muassa kylätalon penkkejä, rempattu keittiöitä ja grillikatoksia, uusittu ovia ja valaistusta sekä rakennettu laitureita. Samalla kyliin on saatu vireyttä.
Yksi mieleen painuneista hankkeista on myös Vähikkälän kyläkeskuksen kehittäminen. Hankkeessa selvitetään ja luodaan kyläkoululle monipalvelukeskusta koko kylän käyttöön.
─ Ehkä minulla on tuohon hankkeeseen vähän lukkarinrakkauttakin, mutta sitä hanketta on vedetty täydellä sydämellä ja menestyksekkäästi. Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka monta touhukasta tekijää saa paljon aikaan ja pääsee eteenpäin.
Hankkeista ykkönen on kuitenkin Turengin Kansanpuiston tekonurmikenttä pesäpalloilijoille. Se on tärkeä myös Koskisen lapsille.
Hektinen elämäntapa
Tilan emäntä valmistaa ja valmistuttaa omista marjoista mehuja ja hilloja sekä kuusenkerkkä-, kehäkukka- ja voikukkasiirappia. Lisäksi myynnissä on itse tehtyjä kynttilöitä, saippuoita ja hunajaa.
Aurinko alkaa vähitellen laskea peltojen taa, mutta Outi Koskisen päivä jatkuu vielä. Parhaimpaan satoaikaan viimeiset poimijat saattavat lähteä pellolta vasta yhdeksältä. Iltaisin marjoja vielä viedään Turenkiin tai Riihimäelle ja samalla hoidetaan muita juoksevia asioita. Lapsetkin pitää ehtiä kuljettaa harrastuksiinsa.
─ Aika hektistä meidän elämämme välillä on. Syksyllä pitää leikata vadelmapensaat sekä puida ja kuivattaa vilja. Silloin teemme paljon hilloja ja lisäksi purkitan hunajaa, valan kynttilöitä ja sekoittelen saippuamassoja. Alamme myös koota joulupaketteja ja niitä tehdään paljon yrityslahjoiksi.
Alkuvuodesta Outi pyhittää aikansa kirjanpidolle ja paperitöille, joita luomutilalla riittää. Sitten alkaakin jo seuraavan kauden suunnittelu ja uusien taimien tilaus. Toukokuussa pitää kyntää ja kylvää, perata rivejä ja istuttaa uusia taimia. Paikkojakin pitäisi ehtiä välillä kunnostaa.
─ Joka vuosi istutamme jotakin lisää. Esimerkiksi nyt haaveena olisi saada lisää mansikkaa pellolle. Omenapuiden tulon jälkeen kyläläiset ovat puolestaan vinkanneet, että jokaisesta kylästä pitäisi löytyä oma panimo.
Pienen, 30 hehtaarin tilan pyörittäminen on elämäntapa, joka vaatii paljon koko perheeltä.
─ Yksi isoista haaveistani on, että meillä olisi monipuolinen tila ja että toiminta olisi kannattavaa. Toisaalta toivon ja toisaalta pelkään, että lapseni innostuvat jatkamaan tilan toimintaa. Mutta nyt meillä on ainakin hyvä alku, josta marjatilaa on hyvä kehittää eteenpäin, Outi Koskinen hymyilee.
Vadelmat kasvavat aavalla pellolla suorissa riveissä.
 

Teksti ja kuvat: Ulla Harju/Hämeenraitti

 
 

Kaikki