Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Kala-aktivaattorin arkea

Sisä-Suomen kalatalousryhmä aloitti toimintansa, ja minä sen aktivaattorina tämän vuoden alussa. Intoa puhkuen aloitin työt. Sovin tapaamisia alan toimijoiden kanssa. Tapaamisissa olen kannustanut ihmisiä hakemaan tukia omiin hyviin hankkeisiinsa. Olenkin saanut ihmisiä innostumaan, ja hankkeita on syntynyt kiitettävällä tahdilla. Mahtavaa! Näin pienessä ajassa olen saanut jo paljon aikaiseksi. Vai olenko?

Karu totuus iskee kasvoille, kuin lahnan pyrstö: Sähköinen tukihaku ei toimi, viranomaisten ohjeistus kangertelee, edes tarvittavia logoja ei saada käyttöön. Vahva turhautuminen iskee. Miksi tässä ylipäänsä pyristellään? Mitä virkaa on aktivaattorilla, jolla ei ole edes työkaluja työnsä tehokkaaseen toteuttamiseen. Lisäksi valtava byrokratia lannistaa tämän tästä. Pitäisikö siis vain heittää hanskat naulaan ja luovuttaa?
Ei pitäisi. Pikkuhiljaa alkaa valjeta, mikä todella on aktivaattorin tärkein tehtävä. Se on puskurina toimiminen asiakkaiden ja byrokratian välissä. Usein rautainen ammattilainen, vaikkapa ammattikalastaja, karsastaa hankehakuihin liittyvää mielikuvaa kankeasta ja byrokraattisesta menettelystä. Monesti kuuleekin asiakkaan tehneen investoinnin kokonaan omalla rahalla sen sijaan, että olisi hakenut hänelle itseoikeutetusti kuuluvia tukia. Valtava rahanmenetys, ja vain sen takia, että kukaan ei ole neuvomassa ja kannustamassa! Toki ELY:n virkamiehet pyrkivät neuvomaan, mutta heidänkin resurssinsa ovat rajalliset ja lainsäädäntö sitoo käsiä.
Ihmisenä ihmisten välissä
On palkitsevaa nähdä se helpotuksen ilme, joka ilmestyy asiakkaan kasvoille, kun kerron, missä kaikessa voin auttaa. Vaikka hakemuksia en voi asiakkaan puolesta tehdä, voin ohjata häntä hankkeen jokaisessa vaiheessa. Selvittelen myös mahdolliset yhteistyökumppanit ja neuvottelen viranomaisten kanssa yksityiskohdista. Joskus asiakkaalle tulee pettymyksiä, kun ihan hyvä ja järkevä hanke ei jostain pykälästä johtuen sovikaan rahoitettavaksi kalatalouden rahoitusjärjestelmistä. Tällöin aktivaattori yrittää keksiä muita rahoituskanavia, ja pyrkii kannustamaan asiakasta eteenpäin. Aktivaattori on siis myös eräänlainen tukihenkilö.
Usein kuulee sanottavan, että ”ELY tekee päätöksen.” tai ”Ministeriö lausuu”. Ei muuten tee, eikä lausu! Ihmiset tekevät päätökset, eivät laitokset tai koneistot (toistaiseksi!). Meidän hanketyöntekijöiden ja -neuvojien tehtävä onkin toimia ihmisenä ihmisten välissä. Me muutamme kasvottoman virkakoneiston hiukan inhimillisemmäksi ja helpommaksi lähestyä. Tällöin kynnys idean saattamisesta hankkeeksi madaltuu. Tämä toimii myös toiseen suuntaan. Kun esittelen asiakkaan ja hänen tarpeensa sekä ongelmansa virkamiehelle, on hänen helpompi asettua tämän asemaan ja tehdä päätökset hiukan joustavammin. Meillä on kuin onkin paljon annettavaa sekä asiakkaille, että yhteiskunnalle, kaikista haasteista huolimatta. Tämä kannustaa jatkamaan ja motivoi aktivaattoria arjessaan.
Jatketaan siis innostunutta työskentelyä ja ollaan ihmisiä ihmisille! Aurinkoista kevään jatkoa!
Janne Ruokolainen_2Kirjoittajana toimi tällä kertaa Sisä-Suomen kalatalousryhmän kalatalousaktivaattori Janne Ruokolainen.
Yläkuvassa mukana myös (vasemmalta) Jorma ja Karoliina Kääpä sekä Tapio Peltomäki.
Sisä-Suomen kalatalousryhmän toiminnan tarkoituksena on kehittää ja vahvistaa toiminta-alueensa elinkeinokalataloutta. Ryhmän toiminta-alue kattaa Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen maakunnat sekä osia Kymenlaakson ja Etelä-Savon maakunnista. Lue lisää >>
 
 
 
 

Kaikki