Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Japanilaiset matkanjärjestäjät ja bloggarit vierailevat Hämeessä

Kantahämäläistä matkailutarjontaa esitellään japanilaiselle kymmenen hengen ryhmälle viikonlopun ajan tammikuussa. Vierailun aikana esitellään hämäläistä luontoa, lähiruokaa, käsityöperinnettä sekä historiaa. 
Hämäläiset matkailuyrittäjät tekivät viime syksynä onnistuneen opintomatkan Tokioon. Matkan aikana yrittäjät tapasivat Suomeen matkoja järjestävien japanilaisten tukkukauppiaiden, matkanjärjestäjien ja matkatoimistojen edustajia. Nyt työ japanilaisten asiakkaiden saamiseksi Kanta-Hämeeseen jatkuu. Matkalla kasvuun -yhteistyöhankkeen myötävaikutuksella alueen matkailutarjontaan tutustuu tulevan viikonlopun ajan kymmenen henkilön ryhmä potentiaalisia japanilaisia asiakkaita.
Japanilaisten vierailuun sisältyy hämäläisen luonnon ja lähiruuan esittelyä sekä tutustumista käsityöperinteeseen sekä alueen historiaan. Ryhmä tutustuu niihin hankkeessa mukana oleviin yrityksiin, jotka ovat olleet aidosti kiinnostuneita kasvattamaan liiketoimintaansa kansainvälisten asiakkaiden kautta ja panostavat siihen rahallisesti.
Matkalla kasvuun -yhteistyöhankkeen projektipäällikkö Leena Puumalainen on iloinen, että yrittäjistä löytyy rohkeutta ja halua hakea kansainvälisiä asiakkaita.
− Yhteistyö yrittäjien kanssa on sujunut hyvin. Pohdimme tietenkin, kuinka yritykset voisivat jatkaa hankkeen avulla käynnistyneitä konkreettisia toimenpiteitä myös hankkeen päätyttyä, Puumalainen toteaa.
Mukana monipuolisia kohteita
Perjantaina ryhmä vierailee Iittalan Lasimäellä sekä Hattulassa Kriipin Lomamökeillä ja Petäys Resortissa. Matkan varrella piipahdetaan Parolan Panssarimuseolla kuvaamassa japanilaisessa sarjakuvassa esiintyvää BT-42-panssarivaunua.
− Lauantaina matka jatkuu Petäys Resortista Lepaan viinitilan kautta Hämeenlinnaan, Renkoon ja Janakkalaan. Bussimatkan aikana japaninkielinen paikallisopas kertoo Hämeenlinnan historiasta ja nähtävyyskohteista, Leena Puumalainen kertoo matkan ohjelmasta.
Hämeenlinnassa japanilaiset pääsevät tutustumaan Wetterhoffin tarjontaan. Siellä vierailla on mahdollisuus tehdä itselleen käsityöpajassa pieni ryijy.
− Käsityöpaja oli erittäin suosittu jo Tokiossa järjestetyssä asiakastilaisuudessa, joten se tulee varmasti olemaan elämys myös oikeassa ympäristössä.
Vieraat pääsevät matkanjärjestäjien toiveesta myös Koulutuskuntayhtymä Tavastian kampukselle, josta jatketaan matkaa Renkoon nauttimaan Tilausravintola Tulinummen lounasherkuista. Lauantaina majoitutaan Willa Göösissä Janakkalassa, jossa vieraat saavat nauttia ulkotulista, luonnon hiljaisuudesta ja hämäläisestä vieraanvaraisuudesta illallisen merkeissä.
Sunnuntaina ryhmä matkustaa takaisin Helsinkiin. Matkalla he tutustuvat Lopella Pirteeks/Nature in You -yrityksen luonto- ja hyvinvointiohjelmaan ja nauttivat lounaan Pelto-Seppälän tilalla.
Pääkuvassa: Hämäläiset yrittäjät kävivät syksyllä 2018 japanilaisilla matkailualan messuilla Tokiossa.

Matkalla Kasvuun -yhteistyöhankkeen päätoteuttajana on Koulutuskuntayhtymä Tavastia ja osatoteuttajana Hämeen ammattikorkeakoulu Oy. Hankkeen rahoituksen on myöntänyt Hämeen ELY-Keskus, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 – 2020. Hankkeelle on haettu jatkoaikaa 31.3.2019 asti.

 

Kaikki