”Asiakaskuntani moninkertaistui”
Yrittäjien välinen yhteistyö ja aito yhteinen tekeminen on näkynyt ja kuulunut Janakkalassa koko viime vuoden ajan. J2-hankkeen avulla yritykset ovat saaneet uusia asiakkaita, tehneet yhteistyötä ja samalla tuoneet uutta elinvoimaa Janakkalaan. Näkyvyyttä taas on saatu paikallisten markkinointiviestinnän ammattilaisten avulla. Myös nuoret yrittäjät on otettu ilolla mukaan toimintaan.
Vuoden vaihteessa päättynyt J2 – Janakkala toiseen, Yrittäjät yhteen -hankkeen Kuukauden kuuma -tietoiskut, pop up -tapahtumat ja syksyn isot yrittäjämessut ovat tuoneet koko seutukunnalle uutta virtaa. Liikkeelle on saatu noin sata maaseutuyritystä Turengista, Tervakoskelta ja koko Janakkalasta.
− Kantava ajatus oli, että pääsisimme tekemään ja kokeilemaan yhteistyötä erilaisissa muodoissa. On ollut hienoa huomata, että mukana olevien tahojen kanssa syntyi ihan oikeasti uutta liiketoiminnallista yhteistyötä, toinen hankkeen vetäjistä, yrittäjänä itsekin toimiva Johanna Rosnell-Varjo kertoo.
Mentorointitoiminta puolestaan auttoi yrittäjyydestä haaveilevia tai jo toiminnassa olevia yrityksiä eteenpäin. Lisäksi hankkeen aikana suunniteltiin ja perustettiin uusia yrityksiä sekä tehtiin yhteistyötä nuorten 4H-yrittäjien kanssa.
− Yhdessä tämän porukan kanssa olemme voineet vahvistaa mielikuvaa yrittäjyydestä ja antaa rohkeutta lähteä yrittäjäksi. Se on aika upea juttu, Rosnell-Varjo painottaa.
Pääkallopaikkana on ollut Turengin keskustassa sijaitseva J2-tila, joka toimi useiden tapahtumien keskipisteenä sekä yrittäjien etätyö- ja kokouspaikkana. Tilassa kokoontui myös säännöllisesti markkinoinnin ja viestinnän yrittäjistä koostunut noin kymmenen hengen ydinjoukko. Alan paikalliset ammattilaiset ideoivat yhdessä uutta toimintaa alueelle ja toteuttivat tapahtumien markkinointia.
− Saimme samalla kartoitettua, minkälaista markkinointiviestinnän osaamista Janakkalasta löytyy. Ja sitähän on todella kivasti! Samalla vahvistui ajatus siitä, ettei näiden asioiden takia tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, Janakkalasta löytyy huippuosaamista, Johanna Rosnell-Varjo toteaa.
Nuorten ääni esille
Janakkalalaiset yrittäjät ovat tehneet hankkeen markkinointia oman työnsä ohella ja samalla jakaneet osaamistaan myös muille.
− Tämä jengi sitoutui vuodeksi toimintaamme. Kun olemme tehneet yhdessä kädet savessa töitä, on syntynyt ihan omanlainen tekemisen meininki, Rosnell-Varjo kiittelee.
Nuorta näkökulmaa mukaan ydinporukkaan toivat 21-vuotias Nea Ahtiainen sekä 18-vuotias Ilona Sirén. Ahtiainen ja Sirén ovat saaneet kantaa kortensa kekoon muun muassa videoprojekteissa, mainoksissa ja someviestinnässä. Vaikka aluksi hyppääminen alan ammattilaisten joukkoon vähän askarruttikin, oli J2-vuosi molemmille hieno kokemus.
− Jännitimme ihan turhaan, mukana on ollut hyviä tyyppejä. Kaikki ottivat meidänkin ajatuksemme huomioon ja kokivat positiivisena nuorten näkökulman esille tuonnin, Ilona Sirén toteaa.
− J2:ssa on ollut mukana useita saman alan tekijöitä, mutta toisia ei ole vedetty tukasta, vaan tehty aidosti yhteistyötä. Jokainen on saanut tuoda oman vahvuutensa esille, lisää Nea Ahtiainen.
Ilona Sirén kertoo vuoden aikana saaneensa varmuutta siihen, että yrittäjyys on se oma juttu. Lukiossa viime vuoden Nuori Yrittäjä -yritystä pyörittänyt turenkilainen aikookin jatkaa tulevaisuudessa valitsemallaan tiellä. Oma somemarkkinointia tekevä yritys, SoMe Success, on perustamista vaille valmis.
− Asiakkaani ovat halunneet saada markkinointiin nuorten näkökulmaa ja kuulla mitä asioita voisi tehdä, jotta nuoria tavoitettaisiin paremmin, Sirén hymyilee.
− Hanke teki vuodestani menestyneemmän ja antoi näkemystä siihen, että minäkin voin tehdä tätä isompana. On ollut inspiroivaa toimia ammattilaisten kanssa ja huomata miten paljon tästä on saanut irti. Hankkeen avustuksella sain myös vuoden aikana uusia asiakkaita, hän hymyilee.
Asiakaskunta moninkertaistui
Valokuvaaja Nea Ahtiaisen asiakaskuntaan kuuluu paikallisten yritysten ja yhteistyökumppaneiden lisäksi tunnettuja viihdetaivaan nimiä Jannika B:stä Erika Vikmaniin. Ahtiaisen taidot on huomattu ja sana on kiirinyt eteenpäin. Hän kertoo asiakaskuntansa moninkertaistuneen myös J2-toiminnan ansiosta.
− Verkostoituminen J2-hankkeen kautta on ollut ihan huikea apu. Olen saanut uusia kontakteja ja asiakkaita. Itsevarmuus ihmisten kohtaamiseen on myös kasvanut koko ajan ja täältä on aina löytynyt joku, jolta kysyä apua.
J2-hankkeen hallinnoijana toimi Hämeenlinnan 4H-yhdistys ja rahoitus saatiin EU:n maaseuturahastosta Leader-ryhmä Linnaseutu ry:ltä. Johanna Rosnell-Varjo kiitteleekin Linnaseutua uskalluksesta lähteä rahoittamaan ennakkoluulottomasti hieman erilaista maaseudun elinvoimaa tukevaa hanketta.
− Emme olisi voineet toteuttaa tällaista toimintaa ilman rahoitusta. Uskon, että näillä tuloksilla myös rahoittaja voi olla tyytyväinen, Rosnell-Varjo hymyilee.
Nea Ahtiainen puolestaan kehottaa muitakin nuoria tarttumaan rohkeasti erilaisiin tilaisuuksiin ja verkostoitumaan vieraidenkin kanssa, vaikka ajatus ensin tuntuisi vaikealta.
− Vaikka Janakkala on melko pieni paikka, löytyy täältä todella paljon kontakteja ja mahdollisuuksia tehdä lisää. Aina ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen uusia verkostoja ja asiakkaita, Ahtiainen summaa.
Pääkuvassa: Nuoret yrittäjät Ilona Sirén ja Nea Ahtiainen ovat saaneet J2-hankkeen toiminnasta paljon irti. Vuosi on kasvattanut itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. Myös uusia asiakkaita ja tulevaisuuden verkostoja on kasvatettu kiitettävästi.
Lue lisää J2-toiminnasta Facebookissa >>
https://web.facebook.com/janakkalatoiseenyrittajatyhteen/
Lue J2-hankkeen toteuttamaa Tervakoski!-lehteä >>
https://issuu.com/j2janakkalatoiseen/docs/tervakoski_
Tutustu Nea Ahtiaisen valokuviin Nealeksandra Photography -Facebook-sivuilla >>
https://www.facebook.com/nealeksandra/
Teksti ja pääkuva: Ulla Harju/Hämeenraitti