Tavoitteena on kasvattaa vesienhoito-osaamista osakaskunnissa ja niiden jäsenistössä sekä tuoda tieto kaikkien nähtäville KEHU ry:n sivuille. Tavoitteena on yksinkertaiset toimintaohjeet asukas- ja toimijanäkökulmasta. Näin vesien ympärillä olevat toimijat ottavat enemmän vastuuta omasta ympäristöstään ja asuinalueestaan. Toimenpiteet: Järjestetään mukana olevien alueiden osakaskuntien ydinhenkilöille 15-20 vesienhoitoon liittyvää tapahtumaa eri teemoilla. Osa tapahtumista ovat teoreettisia, osa yhdistää teorian ja käytännön, esim. erilaiset mittaukset. Teemakohtaisia asiantuntijoita kutsutaan tilaisuuksien vetäjiksi Teemoina voi olla esim. vedenlaatumittaus, happimittaus, ravinteet, kalakannan hoito, kalaistutukset, kunnostus, vesikasvit, luvat, hulevedet, ojien ongelmat + muita osallistujien esille tuomia teemoja. Ydinhenkilöt vuorostaan järjestävät osakaskunnissa omat tilaisuudet osaamisen levittämiseksi laajemmalle. Osallistujille järjestetään myös tutustumismatkoja lähialueen kohteisiin, jossa toiminta on tuottanut hyviä tuloksia. Vespassa laaditaan myös teemakohtaiset toimintaohjeet nettiin kaikkien nähtäville. Sieltä on yksinkertaista löytää toiminta-ohjeita niin hoitotoimenpiteisiin, lupaviidakkoon tai toimien hankkeistamiseen, mikäli on suurempi kokonaisuus. Loppuseminaarissa tehdään yhteenveto toimenpiteistä ja keskustellaan jatkotoimenpiteistä.
Yhteystiedot
Keskisen Uudenmaan Kehittämisyhdistys KEHU ry, Mellersta Nylands utvecklingsförening KEHU rf
Keskustie 4
01900 NURMIJÄRVI