Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
previous arrow
next arrow
Slider

Tuomelan tupa ja leikkipaikka

Heinä-Leitsamaan maaseutuseura osti muutamia vuosia sitten Orimattilan kaupungilta Heinämaalla sijaitsevan ns. Tuomelan tuvan ja sen piha-alueen. Tuomelan tuvan kerrosala on n. 75 neliötä ja alueen pinta-ala n. 1 460 neliötä. Tupaa on käytetty vain kevään-syksyn aikana koska sitä ei ole katsottu järkeväksi lämmittää talvella. Kesäisin tilassa on saatettu pitää pitsinnypläyksen äiti-lapsi kerhoja.

Heinämaa kuuluu Orimattilassa toimintansa vuonna 2017 aloittaneeseen aluejohtokuntajärjestelmään jonka tarkoituksena on edistää lähidemokratiaa. Pohjoisen aluejohtokunnan muodostavat Heinämaa, Pennala ja Virenoja. Aluejohtokunnan heinämaalaiset jäsenet ovat halunneet omalle kylälleen aktiviteetteja kyläläisille ja eräs idea on ollut saada kylälle pieni leikkipaikka. Koulun lakkautuksen myötä alueen ainoa leikkipaikka poistui kylältä. Tuomelan tuvan alue olisi sopiva ko. käyttöön kylällä sillä sen omistaa paikallinen yhdistys ja alueelle olisi hyvä löytää järkevä käyttötarkoitus. Piha-alueella on kasvillisuus päässyt paikoitellen villiintymään. Jotkut asiat ovat tuvan osalta suhteellisen hyvässä kunnossa: kaupunki on uusinut talon katon, mutta itse rakennus tarvitsisi maalausta ja myös ovea ja joitain ikkunoita pitäisi korjata.

Hankkeen tavoitteena on saada kylään leikkipaikka, löytää Tuomelalan tuvan alueelle järkevää käyttöä ja parantaa alueen yleisilmettä (piha, rakennus). Hankkeen toisena tavoitteena on lisätä kylän yhteisöllisyyttä ja osoittaa että yhdessä tekemällä voidaan saavuttaa asioita.

Yhteystiedot

Heinä-Leitsamaan maaseutuseura ry

jari.montonen@orimattila.fi


Palaa Selaa hankerekisteriä Katso hankkeet kartalla

Toteuttaja

Heinä-Leitsamaan maaseutuseura ry

Tuen muoto

Hanketuki

Rahoittajat

Etpähä ry

Alkamisvuosi

2019

Rahoitusohjelma

Manner-Suomen maaseudun rahoittamisohjelma 2014-2020

Hanketyyppi

Palvelujen ja kylien kehittäminen – kehittämishanke

Kustannusarvio

26205€

Julkinen tuki

15723€