Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
previous arrow
next arrow
Slider

Ruoka-apu KETJU

Ruoka-apu Ketju hankkeen kohderyhmänä ovat ruoka-apua ja hävikkiruokaa jakavat yhdistykset Päijät-Hämeessä.

Hankkeen toteuttajana toimii Operaatio Avoin Ovi ry (OAO), jonka toiminnan keskeisin tehtävä on koordinoida ja kutsua ruoka-avun ja ylijäämäruoan jakamiseen liittyvään yhteistyöhön alueen eri toimijoita. Yhdistys toimii siltana hyväntekeväisyyttä tekevien yritysten ja yhteistyökumppaneiden (jakeluverkosto) välillä. Merkittävä osa toimintaa on kerätä ja kylmävarastoida eri yritysten lahjoittamia avustuksia ja välittää ne ruuan jakajille, jotka puolestaan antavat ne eteenpäin apua tarvitseville ihmisille. Nykyisin mukana olevat toimijat jakavat Operaatio Avoimen Oven varastolta noudettuja tuotteita pääosin Päijät-Hämeen alueelle n. 350 vapaaehtoisen voimin. Ruokaa jaetaan n. 30 000 kg / kk, 360 000kg/v (v. 2019). Hävikkiruuan keskusvarasto sijaitsee Lahdessa, mistä käsin toimijat eri Päijät-Hämeen kunnissa ja laajemmalti noutavat ruuan omiin toimipisteisiinsä ja suorittavat jakelun oman toimintansa piirissä oleville henkilöille.

Ruoka-apu KETJU -hankkeen tavoitteena on varmistaa hävikkiruoan turvallinen toimitusketju kehittämällä jakeluorganisaatioiden osaamista. Laadunvarmistusta varten kuvataan ja mallinnetaan alueella toimiva hävikkiruokaketju, sekä luodaan hävikkiruokaketjulle yhteinen toimintamalli, palvelukuvaus sekä sopimus hävikkiruokaketjun toimenpiteistä ja käytettävistä toimintatavoista. Yhteisten toimintatapojen kehittämiseksi ja varmistamiseksi järjestetään erilaisia tapaamisia sekä työpajoja.

Yhteystiedot

Marja-Leena Pellikka, Työyhteisökehittäjä

0407559959

ml.pellikka@avoinovi.fi


Palaa Selaa hankerekisteriä Katso hankkeet kartalla

Toteuttaja

Operaatio Avoin Ovi ry

Tuen muoto

Hanketuki

Rahoittajat

Etpähä ry

Alkamisvuosi

2020

Rahoitusohjelma

Manner-Suomen maaseudun rahoittamisohjelma 2014-2020

Hanketyyppi

Palvelujen ja kylien kehittäminen – kehittämishanke

Kustannusarvio

58 216,16 €

Julkinen tuki

46 573,05 €