Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
previous arrow
next arrow
Slider

Jätinpesän kesäteatterin kattaminen

Orimattilan Teatterinystävät ry valittiin vuonna 2016 vuoden kaupunkilaiseksi Orimattilassa, mikä kuvaa sitä aktiivista työtä jota
yhdistys on tehnyt teatteritoiminnan eteen Orimattilassa. Teatterin suurimpina ongelmina ovat esiintymistilat. Teatterilla oli aikoinaan vuokralla näyttämö mutta kun kyseinen rakennus purettiin niin talviaikaan näytäntöjen järjestäminen oli hankalampaa. Tätä ongelmaa varten Teatterinystävät rakensi muutama vuosi sitten ns. huoneteatterin vuokratiloihin. Kesäteatterin osalta akuutein ongelma on kesäteatterin kattaminen. Yhdistys kattoi vuonna 2013 yhden lohkon (keskilohkon) kesäteatterista. Hanke oli silloin nimeltään “Kesäteatterin kattaminen, vaihe 1”. Tarkoitus oli että jonain päivänä kesäteatterista saataisiin katettua vielä yksi lohko lisää (vasen lohko) koska tänä päivänä kesäteatterin on oltava katettu mikäli katsojia halutaan saada paikalle ja ettei huonojen säiden johdosta kesästä tule täyttä katastrofia. Hankkeen tarkoituksena on kattaa kesäteatterin vasen lohko jolloin sateen sattuessa katettuja katsomopaikkoja on riittävästi (yli 500). Oikea lohko jätetään kattamatta jotta hyvällä säällä kesäteatterista voi nauttia auringossa. Katettava ala on n. 120 neliötä.

Yhteystiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI
Pl 46
16301 ORIMATTILA


Palaa Selaa hankerekisteriä Katso hankkeet kartalla

Toteuttaja

Orimattilan kaupunki

Tuen muoto

Hanketuki

Rahoittajat

Etpähä ry

Alkamisvuosi

2017

Rahoitusohjelma

Manner-Suomen maaseudun rahoittamisohjelma 2014-2020

Hanketyyppi

Palvelujen ja kylien kehittäminen – yleishyödyllinen investointi

Kustannusarvio

31.600,00 €

Julkinen tuki

31.600,00 €