Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Esteetön elinkaarikylä

Hankkeen tavoitteena on käynnistää vanhan Uudenkylän kehittäminen elinkaarikyläteeman pohjalta. Alueen kehittämiseksi alueesta laaditaan konseptisuunnitelma yhteistyössä alueen asukkaiden, yrittäjien, kansalaisjärjestöjen, valikoitujen asiantuntijoiden ja Lahden kaupungin edustajien kanssa. Alueen suunnittelun lähtökohdaksi otetaan elinkaariajattelu, esteettömyys, luonnonmukaisuus ja yhteisöllisyys. Alueen kehittämissuunnitelmassa tullaan ottamaan huomioon alueella toteutetut kehittämistoimenpiteet, joista voidaan mainita mm. Sammalsillan luontokohteen kunnostushankkeet. Osana suunnitteluprosessia kartoitetaan myös mahdolliset yhteistyökumppanit, jotka ovat valmiita toteuttamaan alueen konseptisuunnitelmaa sekä kehittämään alueen palvelurakennetta. Hankkeen aikana syntyvää konseptisuunnitelman on tarkoitus toimia myös alueella tehtävän maankäytön jatkosuunnittelun ja kaavoituksen pohjana sekä alueen muussa kehittämistoiminnassa.

Yhteystiedot

MANNA ry
Heinolantie 506
16100 UUSIKYLÄ


Palaa Selaa hankerekisteriä Katso hankkeet kartalla

Toteuttaja

Manna ry

Tuen muoto

Hanketuki

Rahoittajat

Etpähä ry

Alkamisvuosi

2016

Rahoitusohjelma

Manner-Suomen maaseudun rahoittamisohjelma 2014-2020

Hanketyyppi

Palvelujen ja kylien kehittäminen – kehittämishanke

Kustannusarvio

60.445,00 €

Julkinen tuki

48.356,00 €