Elonkiertoon on suunniteltu uusi kulkuväylä, jonka alkupää on jo olemassa oleva tie, joka lähtee vähän ennen Jokioisten kirkkoa Kirkkotieltä vasemmalle kohti Elonkiertoa. Olemassa olevaa tietä levennetään niin, että kaksisuuntainen liikenne tiellä mahdollistuu. Tietä jatketaan eteenpäin pitkin viemärilinjaa kunnes tullaan Ojaisille Elonkierron pellon laitaan makasiinin kohdalle. Tämä osuus tiestä rakennetaan alusta alkaen. Tien sijainti ilmenee tarkemmin liitteenä olevasta kartasta. Hankkeen kohderyhmänä ovat – Lasten maatalousnäyttely Mansikin kävijät ympäri eteläistä Suomea – Elonkierron muissa tapahtumissa kävijät – Jokioisten ja muiden lähikuntien asukkaat Hankkeen tavoitteena on Elonkierrn liikenneyhteyksien parantaminen erityisesti Mansikki-näyttelyn ja muiden tapahtumien aikana. Tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta, näyttelylogistiikkaa sekä parantaa Mansikin ja myös koko Elonkierron turvallisuutta koululaisten sesonkiaikaan ja muiden tapahtumien aikana. Tavoitteena on myös parantaa Elonkierron saavutettavuutta yleisesti ja tuoda Elonkiertoa paremmin esille. Uusi tie parantaa Elonkierron alueen virkistäytymiskäyttömahdollisuuksia tarjoamalla uudenlaisia kävelyreittejä alueen asukkaille.
Yhteystiedot
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 4
00790 HELSINKI