Hankkeen aikana kyläläiset perusparantavat ns. Kuivannon yläkenttää, joka on kylän yhteismaalla. Kenttä on perustettu aikoinaan yleisurheilukentäksi, mutta nykyisin kenttää käytetään eniten jalkapallokenttänä. Juoksuratoja tms. yleisurheilukentän varusteluja alueella ei enää ole. Alueella oleva kivituhkapintainen pelikenttä on kooltaan 60 m x 35 m.
Kentällä voi harrastaa myös muita pallopelejä, kuten esim. pesäpalloa. Koska kenttä on isompi kuin paikallisen koulun kenttä, niin koulu on käyttänyt aluetta mm. pesäpallon pelaamiseen. Yläkentän alueella on myös beachvolley-kenttä: hakemuksen liitteenä asemapiirros, josta näkyvät kenttien sijainnit. Kentän suurimpina ongelmina tällä hetkellä ovat kentän pinta, valaistus ja se että alueella ei ole aitaa. Kentän pinta on ruohottumassa nurkista ja kivituhkapinta on kulunut, valaistusta alueella ei ole ja ainoastaan lentopallokentän luona on n. 20 metriä vanhaa panssariaitaa. Kentän valaistus on vaikeampi asia toteuttaa ja kentän pinnan uusimistakin voidaan hieman lykätä. Hanke on tarkoitus toteuttaa mahdollisesti kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa pystytetään 150 m aitaa kentälle talkoilla.
Kenttä sijaitseee nimensä mukaisesti osin muuta aluetta korkeammalla. Kentän toisella pitkällä sivulla on ongelmana naapuritalot jotka ovat kentän vieressä ja alemmalla tasolla kuin kenttä: pallon mennessä kentän rajalta ulos se menee usein syvälle naapurien pihalle, mistä on tullut sanomista – toiselle pitkälle sivulle ei tarvita aitaa. Toisen päädyn läheisyydessä on tie ja aita parantaa lasten turvallisuutta. Kentän päätyyn rakennetaan portaikko, jotta alueelle pääsee nykyistä suoremman reitin kautta. Mahdollisen vaiheen 2 työt vaativat suunnitteluaikaa (etenkin valaistus) ja yhdistys ei halua myöskään ottaa yhdellä kertaa liian suurta urakkaa harteilleen. Tästä syystä hanke halutaan toteuttaa kahdessa vaiheessa ja toinen vaihe on kuitenkin vielä epävarma, niin se on haluttu jättää tulevaisuudessa pohdittavaksi.
Yhteystiedot
Katja Kuivasaari
Katja.Kuivasaari@sff.fi