Seinäjuliste Leader-rahoituksesta kyselee ”Oletteks valmiita käärimään hihat?” Ja vastaa muutaman mutkan kautta, että lupaavalta vaikuttaa. Näinä hämmentävinä hetkinä päivien sana on tilannekuva. Sitä viikoittain pyöritellessä ei voi kuin hämmästellä ja vaikuttua kaikesta siitä mitä väki on valmis toistensa vuoksi tekemään ja jahkailematta.
Maaseudun kylien ja pitäjien yhteisöjen rooli korostuu vaikeana hetkenä entisestään. Etenkin ikäihmisten keskuudessa huolta tuottaa varmasti asuminen syrjäisemmillä seuduilla. Toki poissa väkijoukoista, mutta yksin ja kaukana.
Pienten kyläyhteisöjen etu on ehdottomasti siinä, että me tunnemme toisemme. Naapuriapu ja toisista huolehtiminen ei ole uusi juttu, vaan se on ollut läsnä arjessa aina aiemminkin.
Sosiaalinen media on saanut aivan uuden merkityksen ja viimeisten viikkojen aikana meistä jokainen on varmasti huomannut sen valtavan määrän yhdistyksiä, toimijoita, ryhmiä, rinkejä ja asukkaita, jotka nyt tarjoavat auttavaa kättään riskiryhmien ja karanteenissa olevien hyväksi. Kylissä ”raja-aidat” eivät tule vastaan, vaan kaikki ovat valmiina ja tavoitettavissa, toivoen tiedon välittyvän somea käyttävien läheisten kautta erityisesti niille, ketkä apua erilaisissa arkiaskareissa kipeimmin tarvitsevat.
Tällä hetkellä uutistulva on valtava ja vaikea suodattaa. Kuitenkin pieni ja paikallinen voi olla parasta. Oman kylän sanoma saattaa juuri nyt nousta arvoon arvaamattomaan, kun huomataan väen olevan huolissaan omistaan.
Siksi myös tiedonjako isommista linjoista paikallisesti on tärkeää – ehkä se oman kylän kanava on ainoa, jota vielä jaksetaan kunnolla seurata, kun muu alkaa uuvuttaa.
Kaikenlaiset kokoontumiset sekä kerhot on peruttu ja kylätalojen ovet ovat säpissä. Maaseudulla erilaisten yhdistysten toiminnassa on mukana paljon ikäihmisiä ja yhteisöllisyyden ylläpitäminen kysyy nyt – jos koskaan – erityistä luovuutta. Valmiuksia erilaisiin etäyhteyksiin ja sähköisiin kokoontumisiin ei välttämättä ole olemassa, eivätkä ne saavuta juuri heitä, joilla tarve olisi suurin.
Isoon rooliin kasvaakin nyt kaikenlainen kekseliäisyys pärjätä ja uskaliaisuus kokeilla uusia tapoja toimia ja uudistaa ajattelumaailmaa, niin itsensä kuin kanssaihmistensäkin kanssa.
Miten tämä kaikki meihin vaikuttaa? Mikä muodostuu arjeksi, mikä jää pysyväksi, mikä unohtuu parempien aikojen koittaessa? Ensivaikutelmasta puhutaan aina tärkeimpänä ja nyt se voi asettua joko parhaimmaksi tai pahimmaksi viholliseksi. Alkujärkytykseltä selvittyämme alkaako hysteria hivuttautua hiljalleen osaksi arkeamme, jolloin siitä tulee normaali olotila emmekä enää jaksa kantaa huolta suosituksista? Vai jättääkö se meihin pysyvän arven joka kasvattaa paitsi kanttia, myös pysyvää asennettamme toisista huolehtimiseen ja paikalliseen parhauteen? Ja kun jaksamme tsempata läpi vaikeiden aikojen, millaisina ihmisinä kohtaamme ne tulevat ajat, joita nyt odotamme kuin uuden kuun nousua? Toivotaan, että voimme kaikki yhdessä vaikuttua tulevasta – nyt keksityistä hyvistä ratkaisuista ja niiden vaikuttavuudesta.
Seinäjuliste Leader-rahoituksen sopivuudesta kyselee ”Onks se jotain uutta”? Eteenpäin vie kaksi väylää. Toisen varrella kehitetään toimintaa eteenpäin, rinnalla kulkeva polku taas tallaa pitkin perusaskeleita, sitä samaa vanhaa mitä me aina ollaan tehty. Kumpi otetaan?
Kirjoittaja Johanna Henttinen on kylä- ja vaikuttavuustyön koordinaattori.