Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Äitiyden urilla

Toisinaan mietin, kumpi on se varsinainen työpäivä, toimistossa kahdeksasta neljään vaiko kotona loppuilta pienen taaperon kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä se varsinainen työpäivä taitaa alkaa vasta siitä, kun lähden neljältä hakemaan lasta hoidosta. Miksi näin? No siitä syystä, että täällä LounaPlussan toimistolla on vaan niin kertakaikkisen mukavaa työskennellä energisten LounaPlussan likkojen kanssa!
Kun minulle vuoden 2015 lopussa tarjoutui mahdollisuus hakea TriPla-hankkeen hankesihteeriin paikkaa, en empinyt hetkeäkään. Äitiysloma oli juuri loppumaisillaan ja kaipasin jo uusia haasteita kodin ulkopuolella. Kaikki taivaanmerkit olivat ilmeisesti sillä hetkellä puolellani, sillä sain joulukuussa tiedon, että olen tullut valituksi paikkaan. Voi sitä onnen ja kiitollisuuden määrää!
Kermana kakun päällä, työpaikka oli lähellä ja LounaPlussan väki minulle jo entuudestaan tuttua, joten tiesin melko varmasti viihtyväni tulevassa työssäni. Monet lähipiirissäni kauhistelivat valintaani palata niin nopealla aikataululla äitiyslomalta töihin ja vieläpä laittaa niin pieni lapsi kokopäivähoitoon. Onnekseni olen saanut todeta, että kaikki on sujunut tähän mennessä hyvin.

Mitä sitten teen työkseni äitinä olemisen lisäksi? TriPla-hankkeessa me työllistämme palkkatuella pitkään työttömänä olleita henkilöitä yhdistyksiin ja yrityksiin Forssan, Hämeenlinnan ja Riihimäen seutukuntien alueella. Hankkeen tehtävänä on etsiä yhdistyksistä ja yrityksistä tekemätöntä työtä, näille töille tekijä ja pisteenä i:n päälle aikaansaadulle työsuhteelle rahoitus. Hankesihteerinä tehtävänäni on hoitaa kaikkien TriPla-hankkeen työsuhteiden paperiasiat kulkemaan oikeaan suuntaan oikeaan aikaan. Varsinainen paperinpyörittäjä siis olen.
Palkkatuettu työsuhde on hieno mahdollisuus sekä työntekijälle että työnantajalle. Työllistävä yhdistys tai yritys saa TriPla-hankkeelta kaiken mahdollisen tuen ja avun työllistämiseen ja työtön saa mahdollisuuden parantaa ammatillista osaamistaan ja tätä kautta edistää mahdollisuuttaan työllistyä avoimille työmarkkinoille. Itse, joka päivä kiitollisena työstäni, muistuttaisin myös palkkatuetussa työsuhteessa olevia ja tulevia asiakkaitamme arvostamaan tätä mahdollisuutta työllistyä.
Ja koska vaatimattomuus kaunistaa, niin vaatimattomasti voin todeta, että hankkeemme on onnistunut jo nyt yli odotusten ja olemme saaneet aikaiseksi elokuuhun mennessä jo lähes 80 uutta työsuhdetta! Kiitos näistä kuuluu hankkeemme kolmelle aktiiviselle työvalmentajalle Tarjalle, Helille ja Mikalle, jotka ovat työtunteja ja kilometrejä säästelemättä kiertäneet ympäri maakuntaa ja saaneet aikaiseksi toinen toistaan hienompia työllistämisen esimerkkejä. Iso kiitos siis teille työvalmentajat, että olette pitäneet hankesihteerin kiireisenä ja tarpeellisena. Toivottavasti pidätte jatkossakin!
Ja nyt kellon lähestyessä neljää lähden sen toisen tärkeän työn pariin.  Myös siitä työstä olen syvästi kiitollinen ja onnellinen joka ikinen päivä.
Sanni Kurkela
Blogivuorossa meillä oli tällä kertaa TriPla-hankkeen hankesihteeri Sanni Kurkela.
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Kaikki